Kesä lähestyy, missä mennään?

On taas se aika vuodesta, kun kesähöntsyt alkavat kiinnostaa. Totuttuun tapaan tarkemmat peliajat antavat vielä odotella itseään. Yleisesti ottaen Höntsyn näkymät ovat tällä hetkellä hyvät, ja kerrataan tässä lyhyesti suunnitelmia kesäksi. 

Viimeisen puolen vuoden aikana keskustelussa ovat jälleen olleet Höntsyn kaupungille maksamat tilavuokrat, mikä on luonut epävarmuutta toimintaan. Tältä rintamalta on kerrottavana hyviä uutisia. Kävin pari viikkoa sitten keskustelemassa asiasta kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lauri Savisaaren ja liikunta- ja nuorisoyksikön johtajan Pekka P. Paavolan kanssa. Kuten edellispäivän Ilta-Sanomista saatiin lukea, oli kaupungin lähtökohta tapaamiseen seurahintojen poistaminen. Ehdotin, että mitäpä jos Höntsyn yhtiöjärjestyksessä olisi maininta siitä, että toiminnan tarkoituksena on tuottaa liikuntaa eikä voittoa. Tämä muutti tilanteen ja tapaamisessa sovittiin, että kevään aikana tehdään yhtiöjärjestykseen em. muutos ja vastaavasti kaupungin hinnastoon tulee maininta, että seurahinta koskee myös voittoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä yrityksiä.

Toivotaan hieman viime vuotta aurinkoisempaa kesää…

Tilanne näyttää siis hyvältä, vaikka vielä joudutaankin hetki odottelemaan, ennen kuin näistä on mustaa valkoisella – kerrotaan tuolloin asiasta tarkemmin. Toimintamme näyttää kuitenkin olevan hyvällä, vakaalla pohjalla, ja siltä pohjalta on kiva miettiä kesän Höntsyjä.

Viimevuotiseen tapaan kesän tarkemmat kenttä- ja salivuorot saataneen tietää suhteellisen myöhään, eikä tarkkaa toukokuun tai kesän ohjelmaa näin ollen ole vielä tiedossa. Valistunut arvaukseni on, että kesä näyttää vuorojen osalta varsin samalta kuin viime vuonna.

Toukokuussa alkavat ensimmäiset ulkovuorot. Jalkapallon osalta osa vuoroista voi vielä kuun alkupuolella olla sisätiloissa ja osa ulkona. Keskikesällä ainakin yksi viikottainen vuoro pelataan Viinikan Wembleyllä, jonne totutusti pääsee vasta kesäkuussa. Luultavasti muita pelipaikkoja ovat Kauppi ja Tahmela.

Viikon-parin sisällä alkaa myös pesäpallon ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautuneiden määrän perusteella päätetään, miten pelataan (yksi vai kaksi vuoroa viikossa / lähteekö meiltä joukkuetta sarjaan). Ilmoittautumisen alku venähtää nyt tavallista pidemmälle huhtikuuhun, koska mieluusti haluaisimme kertoa myös pelivuorojen todennäköiset ajat ja paikat sen yhteydessä.

Säbää ja sählyä pelataan läpi kesän, todennäköisesti ainakin Raholassa, Hervannassa (Vuores / Vapari) ja Linnainmaalla – ehkä jossain muuallakin. Vuoroja on tarjolla talven tyyliin ja lauantai on viikon ainoa sählytön (ja muutenkin Höntsytön) päivä.

Viinikka kutsuu taas keskikesällä, ainakin torstai-iltaisin.

Lentopallon nykyiset vuorot jatkuvat 13.5. asti. Toukokuun loppu pelataan vielä sisällä, tuolle ajalle ei ole vielä tiedossa pelipaikkoja ja -aikoja. Touko-kesäkuun vaihteessa alkavat ulkovuorot beach-alustalla. Tänä kesänä yhdistelmä näyttää todennäköisesti sellaiselta, että kahtena päivänä viikossa pelataan sisällä (jossain palloilusalissa, jossa mahdollisuus 2-3 kentän käyttöön), 3-4 päivänä lisäksi ulkona (ensisijaisesti Kaukajärvellä, ehkä myös Pyynikillä).

Koripallon osalta kesä on jälleen lievä kysymysmerkki – joinakin kesinä koris on pyörinyt mukavasti, toisina ei lainkaan. Kartoitamme asiaa mahdollisesti kyselyllä ja/tai mahdollisuudella ostaa edullisesti koko kesän korikset kerralla. Kartoitusta/ennakkomyyntiä ei kuitenkaan voi oikein toteuttaa, ennen kuin vuoron mahdollinen paikka ja aika on selvillä.

Tässä lyhyesti näkymät kesää ajatellen. Vaikka tarkat aikataulut selviävät suhteellisen lähellä pelien alkamista, itse pääasia on selvä: myös kesällä höntsätään aivan yhtä ahkerasti kuin muinakin vuodenaikoina. Sitä kohti!

 

Facebooktwittergoogle_plusmailFacebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa