Perhehöntsyt ovat osoittautuneet todella hauskaksi tapahtumaksi. Meillä sinun ei tarvitse odotella itse kentän laidalla, vaan pääset mukaan tohinaan! Tsekkaa aika ja paikka nykyisestä ohjelmasta (vuorot ja hinnat -linkin alta ylälaidasta).
Perhehöntsy on tietysti hyvin erilaista toimintaa kuin muut vuoromme, joten matkan varrella opitaan pikku hiljaa, millaiset pelit toimivat parhaiten. Jos ja kun tästä mahdollisuudesta tykätään ja kävijöitä riittää, pyritään jatkossa ottamaan ohjelmaan useampia perhevuoroja.
Kenelle?
Aikuiset voivat osallistua perhehöntsyyn vain lapsen (noin 4/5 - 12-vuotiaan) kanssa ja päinvastoin, eli osallistujat ovat aina lapsi-aikuinen-pareja tai ryhmiä. Koska aikuinen on aina vastuussa omista (tai ”omista”) lapsistaan, saa yhden aikuisen mukana tulla korkeintaan kolme lasta.
Perhehöntsyssä otetaan huomioon kaikenikäiset lapset. Alaikäraja kulkee siellä noin 4-5 vuoden paikkeilla - lapsen pitää olla tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, että peliä pelataan yhdessä muiden kanssa. Yläikärajaa ei ole, eli myös perheen nuoriso saa tulla kunhan perheestä tulee myös pienempiä lapsia. Noin 13-14-vuotiaasta ylöspäin pelaajaa pidetään jakoja tehtäessä aikuisena ja hänestä menee myös aikuisen hinta. Papereita ei kysellä, vaan asia on Höntsyn henkilökunnan harkinnan varassa.
Perhehöntsy soveltuu mainiosti myös isovanhemmille!
Vanhempien lasten ja nuorten pitää tietysti osata suhtautua pikkulapsiin kentällä, sillä kukin peli mennään aina pienimpien ehdoilla. Mahdollisuuksien mukaan kenttä kuitenkin jaetaan osiin niin, että esim. perheen pienimmille saadaan oma pelinsä ja vanhemmille lapsille omansa. Etukäteen ei voida tarkkaan sanoa, millä tavoin pelit pelataan, sillä se riippuu vuoron osallistujista.
Miten pelataan?
Pelit tehdään siis paikallaolijoiden määrän ja iän pohjalta. Mikäli väkeä on riittävästi, jaetaan kenttä verholla kahteen osaan, jolloin isommat lapset voivat pelata vauhdikkaammin ilman, että perheen pienimmät jäävät jalkoihin. Jos väkeä ei ole kovin paljon, pelaavat kaikki samalla kentällä. Tällöin aikuisten vastuulla on se, että etenkin vanhemmat lapset osaavat ottaa pienemmät pelissä huomioon ja noudattaa tarvittavaa varovaisuutta.
Vuoron kulku noudattaa soveltuvin osin
tavallisen höntsyvuoron kulkua ja
Höntsyn normaalit säännöt ovat voimassa. Vuoron aikana vaihdetaan jakoja yleensä useampaankin kertaan, mutta vähintään kerran. Osallistujien toiveet otetaan huomioon, joukkueet voivat olla sekajoukkueita tai esim. lapset vastaan vanhemmat –tyyppisiä.
Henkilömäärässä on kaksi tavallisesta höntsyvuorosta poikkeavaa seikkaa: ensinnäkin kentälle ehkä sopii enemmän pelaajia samaan aikaan, etenkin pienempien lasten peleissä. Toisaalta ja toiseksi, emme odota että lapset välttämättä malttaisivat käydä vaihdossa, joten vaihtopelaajia otetaan mukaan tavallista vähemmän.
Mitä mukaan?
Tärkein mukaan tarvittava asia iloisen höntsyhengen lisäksi ovat
sisäpeliin soveltuvat kengät/tossut, jollaiset on jokaisella osallistujalla oltava. Ilman kenkiä pelaaminen on vaarallista, tummapohjaiset tossut tai ulkokengät taas vahingoittavat lattiaa. Muuten mukaan tarvitaan sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja mahdolliset suihkutarvikkeet / vaihtovaatteet. Arvotavaroita ei pidä jättää pukuhuoneisiin, ottakaa ne kentän laidalle pelin ajaksi.
Jos teillä on omia mailoja, ottakaa ne ihmeessä mukaan. Oma maila ei kuitenkaan ole pakollinen, erikokoisia lainamailoja löytyy ja niiden käyttö sisältyy hintaan.
Varaukset
Peliin voi varata paikkansa normaalisti Osallistujat.comin kautta (katso
varaukset). Varaaminen ei perhehöntsyssäkään ole pakollista, vaan aina voi myös vain ilmestyä paikalle! Paikan varaaja on aina aikuinen ja varausten maksimimäärässä on otettu huomioon se, että aikuisen mukana tulee aina vähintään yksi lapsi. Lapsille ei siis tarvitse erikseen varata paikkaa.
Hinnat
Myös perhehöntsyssä ensimmäinen kerta on ilmainen. Aikuisella ei kuitenkaan ole Höntsyssä toista ilmaiskertaa, eli jos olet käynyt muilla vuoroillamme, on perhehöntsy sinulle heti maksullinen. Aikuisen osalta katso
ensimmäiset höntsyt ilmaiseksi -sivumme. Lasten ei tarvitse liittyä Höntsyn jäseniksi – kirjaamme vain ensimmäisellä kerralla nimet ylös ja kokeilukerran käytetyksi.
Ensimmäisen kerran jälkeen
aikuinen maksaa normaalin höntsyhinnan (kertalippu, sarjalippu tai kausilippu, katso
hinnasto). Aikuinen voi maksaa myös lasten sarjalipulla, jolloin aikuisesta menee kaksi leimaa.
Lasten kertalippu maksaa 5 euroa. Sarjalippujen hinnat ovat 5 kertaa 19 euroa ja 10 kertaa 35 euroa.
Ilmaisen kokeilukerran jälkeen esimerkiksi yksi aikuinen ja kaksi lasta maksaa siis lasten sarjalipulla alkaen 14 € (neljä leimaa 10 kerran lippuun). Jos aikuisella on Höntsyn kausilippu, jää käynnin hinnaksi lasten 10 kerran kortilla vain 7 €. Kertalipuilla 1 aikuinen ja 2 lasta maksaa 19 € (9 + 2x5). Vastaavasti yksi aikuinen ja yksi lapsi lasten sarjalipulla alkaen 10,50 €, Höntsyn kausilipulla 3,50 € ja kertalipulla 14 €.
Tervetuloa höntsäämään koko perheen voimin!