Höntsyn henkilökunta on vahvistunut uudella tulokkaalla, kun liikuntaneuvoja Otso Lepomäki on aloittanut työt Höntsyssä. Lue Otson oma esittely täältä. Samalla menetämme kesän aikana tutuksi tulleen Suskin muihin hommiin - onneksi emme sentään aivan kokonaan.

Alun perinkin Suskin pestistä oli tiedossa, että se saattaa jäädä kesän mittaiseksi. Nyt hän on aloittamassa ohjaushommia KooVeellä, joka pystyi tarjoamaan Suskille enemmän työtunteja ja paremmin autottomaan elämään sopivan työpaikan. Me Höntsyssä haluamme kiittää Suskia kuluneesta ajasta ja toivotamme onnea uusiin haasteisiin!

Aivan kokonaan emme siis joudu Suskista luopumaan, sillä tulemme näkemään koripalloeksperttimme korisvuorojen ja koripallokoulun vetäjänä, sekä toivottavasti muissakin höntsyhommissa myös tulevaisuudessa.

Suskin seuraajaksi on siis rekrytoitu niinikään tänä keväänä liikuntaneuvojaksi valmistunut Otso Lepomäki. Lukuisten pätevien hakijoiden joukosta Otso teki vaikutuksen ehkä ennen kaikkea aidolla innollaan, jonka uskomme näkyvän hänen vetämillään vuoroilla ja tarttuvan myös asiakkaisiin.

Henkilökuntamme säilyy siis tämän muutoksen myötä lukumääräisesti kutakuinkin ennallaan. Olemme vielä lähiviikkoina hakemassa yhtä tai kahta henkilöä koululaisten höntsykerhojen vetäjiksi, sillä kerhojen kohdalla tarvitaan parina päivänä ennennäkemättömän monta höntsyläistä yhtä aikaa töihin.

Otso aloittaa nyt itsenäisten vuorojen vetämisen, eikä tietenkään voi tuntea ulkonäöltä kaikkia höntsypassilaisia. Passilaisille siis muistutus, että pitäkää passi mukana ja esittäkää se mieluusti vaikka pyytämättä.

Muun tiimin puolesta toivotan Otson lämpimästi tervetulleeksi Höntsyyn ja uskon että myös asiakkaat ottavat uuden miehen hyvin vastaan. Tässä dramaattisessa kuvassa Otso puskee Viinikan torstaifutiksessa:

Katselukerrat: 215

Tagit: Henkilökunta, höntsy, otso, suski

Kommentti

Sinun tulee olla Höntsy:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Höntsy

Tervetuloa pallopelien tulevaisuuteen!

Helposti palloilemaan! Tule yksin tai kaverin kanssa, me takaamme peliseuran. Oletko uusi tulokas? Katso Uuden höntsärin pikaopas - näin pääset mukaan!

Tarjolla n. 30 vuoroa joka viikko. Meillä kokeilukerta on aina ilmainen!

Oy Höntsy Ab tuo leikkimieliset pallopelit tavallisten ihmisten ulottuville Suomessa ennennäkemättömällä tavalla.

Idea on yksinkertainen. Valitset, mitä haluat pelata, missä ja milloin. Sen jälkeen pelaat. Siinä se. Voit tulla yksin tai kaverin kanssa - Höntsy takaa, että vuorolla on muitakin pelaajia. Lue lisää.

Muista myös Höntsyn manifesti.

Mobiilisivullemme (beta-vaiheessa).

Foorumi

"Tasoryhmät" - onko mahdollista? Onko ideoita? 24 vastausta 

Aika ajoin saan kuulla kommentteja (ja asia on noussut Höntsyn talvikyselyssäkin jo esille) siitä, miten kiva olisi jos olisi erikseen vuoroja aloittelijoille / edistyneille. Ehkä erityisesti noita…Jatka

Tagit: salibandy, sähly, Tasoryhmät

Jäsenen Ilkka Virjo aloittama: Yleistä. Viimeisin vastaus jäseneltä Tero Rautiainen Marras 30, 2012.

Ostetaan, Myydään, Vaihdetaan , Varastetaan 2 vastausta 

Koska toisen roska voi olla toisen aarre, on mielestäni paikallaan perustaa Höntsyyn oma "Ostetaan, Myydään, Vaihdetaan , Varastetaan" - palsta.Eli, jos sinulla on jotain (mielellään Höntsyyn tai höntsäilyyn liittyvää) mitä et enää tarvitse, ilmoita…Jatka

Jäsenen Mikko Lehto aloittama: Yleistä. Viimeisin vastaus jäseneltä Tero Rautiainen Marras 28, 2012.

Lentopallosta 3 vastausta 

Lentis on lähteny osanottajamäärältään hienosti käyntiin syksyn mittaan.. vuorojakin on mukavan paljon, eikä yhtä (kaarilan koulun) salia lukuunottamatta rajoituksia ole ollut olosuhteidenkaan puolesta. Pelaamisen kehittymisen kannalta esittäisin…Jatka

Jäsenen Anton Lehikoinen aloittama: Yleistä. Viimeisin vastaus jäseneltä Ilkka Virjo Loka 19, 2012.

Maalivahti asiaa 11 vastausta 

Ajattelin että kun kerran paljon turhemmastakin asiasta joku jaksaa kirjoitella niin perustetaan nyt sitten tämmönenkin... Eli tälle palstalle voisi kerätä ideoita, ajatuksia, ehdotuksia yms. mikä littyy veskarina oloon Höntsyn vuoroilla. Saa esim.…Jatka

Tagit: maalivahti, salibandy, sähly

Jäsenen Mikko Lehto aloittama: Yleistä. Viimeisin vastaus jäseneltä Ilkka Virjo Syys 5, 2012.

© 2013   Created by Ilkka Virjo.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot

Höntsy, pallopelit, lentopallo, sähly, Tampere, koripallo, futsal, jalkapallo, soccer, floorball, innebandy, fotboll, football, soccer, leikkimielinen pallopeli, liikunta, liikuntakeskus.