Muun hyvän lisäksi dekkareita lukiessa voi päästä kurkistamaan toiseen kulttuuriin. Vuorossa pari kaukaisempaa ja yksi vähän vähemmän kaukainen lukuvinkki.

Dekkarit ovat hyvää luettavaa, vaikka genre tietysti on äärimmäisen lavea ja mukaan mahtuu paljon roskaa. Tavaraa on suorasukaisista toimintakuvauksista Jerry Cotton -hengessä psykologisten trillereiden ja kauhukertomusten kautta pohdiskeleviin ja yhteiskunnallisesti kantaa ottaviin kirjoihin. Melkein kaikki ovat hyvin toteutettuna meikäläisen mieleen. Rikosromaanien viehätys perustuu pitkälti siihen, että rikosta kuvaamalla saadaan henkilöt nopeasti asetettua ääritilanteisiin, joissa toimiminen kertoo ihmisestä paljon.

Ainoastaan ”arvoitusdekkareista” (”pusseldeckare”) en tykkää. Siis niistä joissa ainoa tarkoitus on annettujen vihjeiden perusteella arvata, kuka on tekijä. Kuka on kuitenkin lopulta paljon mielenkiinnottomampi kysymys kuin miksi. Romaani on romaani eikä mikään sudoku!

Kirjat ovat loistavia ikkunoita muihin maihin ja kulttuureihin. Kun kyse on itselle vieraista ympäristöistä, on tietysti mahdoton sanoa, miten totuudenmukaista kuvaus on. Kiehtovaa se on joka tapauksessa, kun se hyvin tehdään. Erään erinomaisen esimerkin muodostavat Qiu Xiaolongin Shanghaihin sijoittuvat dekkarit (esim. Punaisen sankarittaren kuolema), joiden päähenkilönä on komisario Chen Cao. Jännittävien käänteiden ohella saa tuntumaa siihen, miten Kiinan historia ja lähihistoria – etenkin kulttuurivallankumous – sekä tiukat käyttäytymissäännöt ja hierarkiat vaikuttavat jatkuvasti ihmisten elämään.

Aivan äsken tutustuin tuoreen Helsinki-kirjat -kustantamon löytöön, Leighton Gageen, jonka kirjat sijoittuvat Brasiliaan, päähenkilönä Mario Silva. Haudatut muukalaiset on vauhdikas jännäri, jossa kuin ohimennen kuvataan myös Brasilian äärimmäistä luokkayhteiskuntaa, rajua rikollisuutta ja kaikkialla rehottavaa korruptiota.

Lopuksi vielä vinkki vähän lähempää: jos on jäänyt väliin, niin viimeistään nyt kannattaa tutustua ruotsalaisen Håkan Nesserin tuotantoon. Kuuluisin osa siitä on komisario Van Veeterenistä kertova dekkarisarja, jonka kaikki kymmenen kirjaa on suomennettu. Eksotiikkaa näihinkin kirjoihin liittyy sen verran, että tapahtumapaikkana on fiktiivinen, toisaalta tutun ja toisaalta vieraan tuntuinen paikka Länsi-Euroopassa. Sieltä löytyvät mm. Maardamin ja Kaalbringenin kaupungit. Tämä on sikäli erikoinen ratkaisu, että juuri dekkareissa on usein tapana kuvata tapahtumapaikkoja pikkutarkasti – luultavasti Nesser haluaa alleviivata sitä, ettei paikalla ole tapahtumien kannalta merkitystä. Van Veeterenien lisäksi suosittelen lämpimästi muitakin Nesserin kirjoja, suomennetuista etunenässä 60-luvulle sijoittuvaa Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä.

Niin että kirjastoon / kirjakauppaan, mars! Höntsyissä rasittunutta kroppaa on kiva lepuuttaa samalla kun uppoutuu hyvään kirjaan.