Höntsyemäntä Anna Lehto

staffannaKuka: Höntsyemäntä
Nimi: Anna Lehto
Yhteystiedot:
anna.lehto ( ät) hontsy.fi
044 204 4196.

Höntsyn lentisvuorojen pikkujättiläinen on nyt myös vuoron vetäjä!

Tässä teille vuonna 1992 syntynyt, Parkanosta kotoisin oleva voimanpesä, joka kuitenkin asunut suurimman osan elämästään Helsingissä ja Pielavedellä.

Pohjois-Hervannan sunnuntailentikseen saatiin aikoinaan pari viehättävää vahvistusta edeltävän kuntolentisjoukkueen peleistä, kun Anna ja (nykyisin valitettavasti kaukana Tampereelta asuva) Laura alkoivat jäädä pelaamaan myös Höntsyyn.

Myöhempien tapahtumien valossa tuo oli melkoisen hieno homma niin Höntsylle kuin muillekin asianosaisille – yllättävänkin monella tavalla.

Jouluksi 2014 Anna on valmistumassa sairaanhoitajaksi, joten asiantuntevaa hoivaakin on tarvittaessa tarjolla. Kaudella 2014-15 Anna on näillä näkymin vakivetäjänä keskiviikon edistyneiden lentisvuorolla Karosen koululla.