Kevään ja kesänkin ohjelmasta

Ensi viikolla tulee ohjelmaamme pieniä muutoksia, kun vaihdetaan talviohjelmasta kevätohjelmaan. Ainakin yksi muutos on nostattanut pientä kysymysmerkkiä – lue tästä kommentit ja samalla hieman näkymiä tulevasta kesästä.

Ihan ekana kommentti liittyen jäähöntsyihin: tällä viikolla jäätä Koulukadulla vielä on, mutta kenttähenkilökunnan mukaan kakkoskaukalon jää ei ole tällä hetkellä turvallista käyttää. Siksi tällä viikolla ei jäälle mennä. Todennäköisesti kausi on paketissa, mutta pieni mahdollisuus ensi viikkoa ajatellen on vielä olemassa. Kylmempää keliä on luvattu, ja riippuu kaupungin työnjohdosta, jatketaanko kautta vai ei. Jos jäälle päästään, niin vuorot napsahtavat Osallistujat.comiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASitten uuteen kevätohjelmaamme. Muutoksia siinä on kiekkovuorojen poisjäännin lisäksi verraten vähän. Yksi Karosen säbävuoro jää pois. Suosittu edistyneiden salibandy saa toisen vuoron perjantaille Areenaan. Lentopallossa tiistain Atalan vuoro jää pois, vastaavasti ohjelmaan tulee uusi lentisvuoro perjantaille Etelä-Hervantaan, joten jatkossa lentistä voi pelata vaikka joka päivä. Lauantain vuoro aikaistuu ja muuttuu 90 min mittaiseksi.

Atalan vuoron poistuminen ohjelmasta on herättänyt hieman kysymyksiä. Onkin todella poikkeuksellista, että vapaaehtoisesti lopetamme vuoron, jossa kävijämäärät ovat olleet ihan ok tasolla. Tilannehan on siis se, että hiihtoloman jälkeen on tiistain lentiksissä yhteensä ollut sen verran vähän väkeä, että on järkevää lopettaa toinen niistä. Miksi Atala eikä Hyhky? Siinä taustalla on useita asioita, mm. nämä:

Hyhkyn sali on laadukkaampi. Se, kumpi näistä kahdesta on suositumpi, ei koko kuluneen kauden mittarilla ole ilmiselvää, vaikka viime aikoina Atala onkin sit äollut. Samalla pitää miettiä myös sitä, mikä vuoro halutaan pitää ensi kaudelle. Atala on vakihenkilökunnan näkökulmasta kaukana, Hyhky lähellä. Atalasta vapautuvan vetäjän avulla saadaan laitettua lentisvuoro perjantaille, jossa sitä ei ole ollut lainkaan. Kokonaiskuvassa meillä on lentopallotarjontaa Itä-Tampereella (Karonen), ja Hervantakin on vähän sinne päin – sen sijaan Länsi-Tampereella tai keskustassa ei tällä hetkellä ole muita vuoroja kuin Hyhky. Kyse on siis myös alueellisesta tasapainosta. Myös edistyneiden vuoron pitäminen ohjelmassa on yksi tavoite. (Joskin Hyhky kyllä vaihtuu tavalliseksi lentikseksi, mikäli edistyneet-vuorona se ei nyt löydä kävijöitään).

Kaikkein paras ratkaisu olisi tietysti ollut se, että alkukevään tapaan kävijöitä olisi löytynyt molemmille vuoroille. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa, että alkuvuoden lentopalloinnostus on pikkaisen laantunut, eikä kahdelle vuorolle samana päivänä tahdo kävijöitä riittää. Pahoittelen Atalan vuoron päättymistä, päätös ei ollut helppo. Tarjolla on kuitenkin kuutena päivänä viikossa tavallisia lentisvuoroja, eikä Hervantaan tai Karoselle Atalasta nyt mikään mahdoton matka ole.

Kesäsuunnitelmat

Tähän aikaan vuodesta aletaan kysellä kesästä, joten kerrotaan tärkeimmät: Salibandy/sähly jatkuu läpi kesän. Ainakin Raholassa pelataan perinteiseen malliin, ja kesäpelejä tulee luultavasti myös Tampere Areenaan. Kaupungilta on haettu pelipaikkoja Linnainmaalta ja Hervannasta, näistä ei vielä ole tarkempaa tietoa. Uskon, että saadaan houkutteleva paketti aikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALentopallo siirtyy noin toukokuun puolivälissä ulos pehmeälle hiekalle. Toivomme, että saamme suurin piirtein entiseen malliin jatkaa Kaukajärven vapaa-aikatalon viereisillä biitsikentillä. Siellä ulkolentistä siis ainakin kuutena päivänä viikossa, jos se meistä on kiinni. Kesällä on tarkoitus kokeilla myös naisille suunnattua lentistä, aluksi niin että kahdesta käytössä olevasta kentästä toisella verkko on naisten korkeudella. Jos homma toimii hienosti, niin syksyllä sisälentikseen tulee naisten oma vuoro.

Futsal vaihtuu jalkapalloksi mahdollisesti jo vähän aikaisemmin – tämä riippuu keleistä ja kenttien kunnosta. Olemme saaneet vuoroja tuttuun tapaan Viinikan nurmelta – katsotaan, saadaanko jotain muutakin. Luonnonnurmelle ei luonnollisesti voi ihan hirveän aikaisin pelaamaan mennä. Joka tapauksessa kesäfutiksia on tuttuun tapaan tiedossa ainakin kolme vuoroa viikossa.

Koripallon suhteen katsotaan tilanne aiempien vuosien tapaan alkukesällä. Mikäli tarjolla olevalle vuorolle saadaan hyvin sakkia, niin sitä jatketaan läpi kesän ja voidaan toistakin vuoroa kokeilla. Jos taas kävijöitä ei ole, jää koripallo kesätauolle.

Pesäpalloa höntsätään noin vapusta alkaen syyskuun alkupuolelle asti, ja kuntosarjaan on tarkoitus joukkue tai kaksi perustaa. Tähän liittyen aivan lähiaikoina tulossa kyselyä siitä, mihin sarjaan kukin ensisijaisesti haluaisi mennä. Valitettavasti pesiksenkään tarkkoja pelivuoroja ei vielä ole tiedossa – pyrimme saamaan ne selville, ennen kuin kesän pesiskorttien myynti alkaa.