Matka Aasiaan on aina matka hyvän ruuan äärelle, ja aivan erityisesti näin on Kiinassa. Kiinalaisilla on kaikesta päätellen aivan erityinen suhde ruokaan – asia, joka käy hyvin ilmi vaikkapa kiinalaisia kirjoja lukemalla. Mutta mitä mahtaa miettiä kiinalainen hienossa länsimaisessa ravintolassa?

Olen aina pitänyt kiinalaisten ravintoloiden ruuasta, ja muutenkin aasialaisesta ruuasta, joten odotukset helmikuun Pekingin-reissulla olivat varsin korkealla. Pettyä ei todellakaan tarvinnut, jos kohta ei mitään järin suuria yllätyksiäkään tullut vastaan. Ruoka oli todella hyvää ja yleensä erittäin edullista. Kuten niin usein ennenkin, havaitsin että parasta ruokaa saa paikallisten suosimista suhteellisen edullisista paikoista. Ns. tori-indeksi toimii melkein aina: kun toiselle mustamakkarakojulle on pitkä jono ja toiselle ei, on tähän yleensä hyvä syy.

Ruoka oli parempaa kuin kiinalainen ruoka täällä – tietysti tuoreempien ainesten, mutta varmasti osin keinotekoisten kikkojen ansiosta. Suomessa arominvahventeet kuten natriumglutamaatti alkavat olla kirosanoja, mutta kiinassa perheenäidit ostavat niitä isoissa pusseissa ja lisäävät kotiruokaan. Eniveis, ainoa selkeä ”ylläri” oli se, että kukaan ei pahemmin syö riisiä. Jos sattui tilaamaan riisiä, se tuotiin viimeisenä pöytään paljon muiden ruokien jälkeen. Logiikka menee niin, että riisillä täytetään maha lopuksi, eli hyvää nälkää ei tuhlata riisin syöntiin jos parempaakin on tarjolla.

Terveellinen tapa syödä usein on Kiinassa käytännössäkin helppoa, sillä ihanaa pientä välipalaa myyviä kojuja on joka nurkalla. Uuh, kun saisi kaiken sen tänne. Tässä on menossa vaatimaton lounas paikallisessa nakkikioskissa (josta piti ensin kirjaimellisesti herättää tarjoilija ja kokki):

Niin, mitä sitten ajattelee kiinalainen länsimaisesta ruokakulttuurista? Ensinnäkin, samaan tapaan kuin ympäri maailmaa, ihannoidaan Kiinassakin ainakin ajatuksen tasolla huippuhienoa ranskalaista ravintolaa, jossa tarjoilija kiikuttaa viiniä maistettavaksi jne. Monet mainokset todistivat tämän mielikuvan voimaa. Mutta toisekseen, mitä olen kuullut kerrottavan, nousee päällimmäiseksi länsimaiden kalleuden ja suunnattoman raharikkauden ihmettely. Että miten on mahdollista, että annokset voivat olla niin järkyttävän kalliita, ja miten ihmiset silti käyvät niitä syömässä?

Asian ymmärtää vähän paremmin, kun miettii, miten itse tilaa ateriaa pekingiläisessä ravintolassa. Kahdelle hengelle tilataan ”tota, tota, no tota nyt ainakin, ja kai me tätäkin otetaan, ja sit vielä joku, no vaikka toi”. Kiinassa yleensä seurueen päämies tekee koko tilauksen, eikä hän missään tapauksessa saa vaikuttaa pihiltä. Joten vaikka Tiiliholviin siirrettynä tilaus kahdelle hengelle on pari pippuripihviä, yksi lampaanfilee, sienirisotto, rosvonpaisti, ja kai me joku riistaruokakin otetaan, ja kasviksia tietysti. Kyllähän siinä hintaa tulee… Jaa että yksi annos per lärvi? Ootko hullu vai köyhä?