Tänään on Juri Gagarinin avaruuslennon 50-vuotispäivä. Sen kunniaksi on julkaistu netissä hieno alkuperäiseen lennon radioviestintään pohjautuva elokuva First Orbit, jonka voi katsella YouTuben kautta myös teräväpiirtona. Itse ajattelin juhlistaa päivää kaivamalla teille esiin niinkin äskettäin kuin vuonna 1999 Aviisiin kirjoittamani arvostelun Gagarinin elämänkerrasta. Kas tässä:

Juri Gagarin on epäilemättä eräs maailman kuuluisimmista ihmisistä, mutta mitä sinä tiedät hänestä? Todennäköisesti et juuri mitään. Vuosikymmeniin Gagarinista ei ollut liikkeellä kuin kahdenlaista tietoa: virallista propagandaa ja sekalaisia huhuja. 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen ovat Jamie Doran ja Piers Bizony tehneet ensimmäisen vakavasti otettavan yrityksen paikata tämä aukko historiankirjoituksessa.

Kaksikko on tehnyt suurtyön paljastaakseen ennen tuntemattomia asioita Gagarinin elämästä ja Neuvostoliiton avaruusohjelmasta. Kirjaa varten on haastateltu Gagarinin omaisia, avaruusohjelman työntekijöitä jne. Gagarinin varamies German Titov kertoo riipaisevasti siitä, miltä tuntui tulla toiseksi silloin, ja miltä se tuntuu nyt.
Vaikka kirjassa pyritään tarkasti dokumentoimaan esitetyt väitteet, ei teksti maistu paperilta. Tarina etenee vauhdilla dokumenttifilmin tapaan, ja lukukokemus muistuttaa jännityskirjaa.

Gagarinin elämästä muodostuu koskettava tarina, johon ei kerta kaikkiaan voi olla eläytymättä: 6-vuotiaana pikku-Juri sabotoi natsien akkuja ja näkee näiden yrittävän hirttää veljensä. 34-vuotiaana vastuun ja kuuluisuuden painama, omaa elämäänsä kovalla työllä uudelleen etsivä mies kuolee ikuiseksi arvoitukseksi jäävässä, salaperäisessä hävittäjäonnettomuudessa. Päästyään vihdoin taas lentämään; Gagarin rakasti lentämistä ja haaveili uudesta avaruuslennosta, mutta oli Neuvostoliitolle niin arvokas propaganda-ase, että häntä ei pitkään päästetty lainkaan ilmaan.

Kirja kertoo tietenkin myös Neuvostoliiton avaruusohjelmasta, jolla oli myös pimeät puolensa, kuten Vostok-lentoja edeltäneet ihmiskokeet. Ohjelman tekninen ylivoima 50- ja 60-lukujen vaihteessa on joka tapauksessa ällistyttävää. Esimerkiksi Laika-koiran avaruuteen vieneen Sputnik II:n lennon valmisteluun käytettiin aikaa vain kuukausi.

Kirjan antama kuva Gagarinista ei ole mitenkään yksioikoinen. Hän oli rakastava perheenisä ja kunnianhimoinen ja ahkera sotilas, jolle lentäminen oli pakkomielle. Julkisuudessa hän oli täydellinen, sanavalmis vallankumouksen maskotti, mutta elämä valokeilassa ei aina ollut ruusuista. Joka paikassa hänen odotettiin ryyppäävän kuin mies, ja niinpä mopo karkasi muutamaan otteeseen käsistä pahemman kerran. Kuten odottaa saattaa, riitti myös naisia, jotka halusivat hypätä ihmiskunnan sankarin kanssa samaan sänkyyn. Nämä asiat olivat tietysti omiaan nakertamaan Gagarinien perheonnea.

Gagarinin tarinan tallettaminen kansien väliin on kulttuuriteko. Ennen kaikkea kirja on (ainakin minulle) tarina lapsuuden sankarista, joka eli elämänsä arvokkaasti ja teki parhaansa kummallisissa olosuhteissa. Sankari oli ihminen kuten me muutkin, eikä tämä suinkaan vähennä hänen sankaruuttaan. Mies, joka kerran lensi tuntemattomaan muunnellulla ydinohjuksella, näki että maailma on sininen ja hauras, ja palasi elävänä takaisin, opettaa meille omalla esimerkillään: Elämä on tahtolaji.