fbpx
Ladataan...

Syksyn ohjelma 24.8.2020 alkaen

Syksyn ohjelma vuodelle 2020 on tässä. 

Joitakin muutoksia ohjelmaan voi vielä tulla aivan alkusyksystäkin, jos sattuu hyvin ja saadaan jokin uusi sopiva sali tai esimerkiksi nykyistä parempi ajankohta. Muutokset ovat luonnollisesti mahdollisia myös myöhemmin, joten suositellaan tsekkaamaan aina viime kädessä Hobbydeedistä tilanne. Moni vuoro on peruttu 12.10. alkavalla syyslomaviikolla – silloin todennäköisesti joitakin korvaavia vuoroja. Kiekkovuorot Koulukadulla alkavat heti, kun kyseinen areena on käytettävissä – yleensä marraskuun puolivälin jälkeen. Huomaa myös 16.9. käynnistyvä lentiskoulu! Koripalloon puolestaan on mahdollista hankkia syksyksi edullinen kausikortti.

Korona-aikana on erittäin tärkeää huolehtia käsihygieniasta ja välttää tarpeettomia kontakteja muihin pelaajiin. Katso Höntsyn koronavarotoimet ohjelman alapuolelta tai tältä sivulta

Huom. ohjelmiimme tulee silloin tällöin muutoksia, esim. salivuoro saatetaan peruuttaa kun salia tarvitaan johonkin muuhun. Kaikki tällaiset muutokset eivät välttämättä ehdi tällä sivulla olevaan ohjelmaan. Suosittelemmekin kaikkia käyttämään Hobbydeediä pelien aikojen & tilanteen tarkistamiseksi ja paikkojen varaamiseksi. Paikkavaraukset Hobbydeedin kautta. Jos et ole aiemmin varannut paikkaa, katso ensin ohjeet ja säännöt.

Löydät perille parhaiten, kun katsot etukäteen liikuntapaikkojen tiedot. Voit tilata automaattisesti päivittyvän google-kalenterin Höntsyn vuoroista tietokoneeseesi tai kännykkääsi täältä.

Mikäli Höntsy on sinulle kokonaan uusi juttu, kannattaa tsekata pikaopas.

Tässä aikataulu taulukkona. Kännykällä yksi päivä kerrallaan näkyvä lista löytyy sivun lopusta. 

Sähly ja salibandy = Säbässä kaukalo, sählyssä ei. Maalivahdit pelaavat ilmaiseksi ja voivat myös tienata molemmissa!

Lentisvuorojen tarkempi kuvaus täällä. Sieltä löydät myös pari pikku opasta siihen, miten Höntsyssä yleensä pelataan (pelipaikat ym.). Lyhyesti tasoja voi kuvata näin:

Lentopallo perus = Hyvää peruspeliä, jätetään kuitenkin kovimmat iskut kotiin ja otetaan rento asenne. Aloittelijaystävällisin taso.

Semi =  Heille, jotka kutakuinkin osaavat perustekniikat ja eri pelipaikkojen vaatimukset, ja joilla reagointinopeus ja liike riittävät “pussin” pelaamiseen. Jokainen voi pelata ja iskeä omalla tasollaan, naapurilta ei kuitenkaan voi huipputasoa vaatia. Semi-vuoroista tiistain Karosen vuoro on “alempi” eli rennompi vuoro, jossa vaatimukset eivät niin tiukat, maanantain Leinola puolestaan “ylempi”, tasoltaan lähempänä pro-vuoroja.

Pro = Kovempien pelimiesten ja -naisten vuoro, jossa pidempi pakollinen pallollinen alkulämmittely. Huom. ryhmään yhdistetty nyt aiempi “semi ylempi” ja “pro” . Jos olet uusi pelaaja, käy ensin jollain muulla vuorolla. Tämän vuoron ilmoittautumiset tapahtuvat 1.2. alkaen omassa Hobbydeed-ryhmässään (Höntsy Oy Pro-lentis), raati päättää keitä otetaan mukaan, jokainen voi halutessaan laittaa liittymispyynnön.

Miten viruksen leviämistä estetään Höntsyssä?

Tällä hetkellä peleissä ei ole mitään varsinaisia rajoituksia, eli voimme peleata kutakuinkin normaalisti. Virus ei ole maailmasta  kadonnut, joten Höntsyssä pyrimme omalta osaltamme estämään sen leviämistä. Seuraavat toimet ovat käytössä siihen asti, kunnes väestö on rokotettu tai muuten on “vaara ohi”:

  • Käsihygieniasta pidetään erityisen tarkkaa huolta: käsien pesu ennen ja jälkeen pelien, käsidesiä aina saatavilla ja sitä on hyödyllistä käyttää esim. juomatauoilla.
  • Toisten pelaajien koskettelun välttäminen: läpyt ja halailut pois. Myös lähikontaktin välttäminen, silloin kun peli ei sitä selkeästi vaadi, esim. vaihtopenkillä, pukukopissa ja pelimatkalla turvaetäisyys.
  • Pelaamaan ja vuoroa vetämään ainoastaan täysin terveenä. Mikäli vetäjä huomaa, että joku pelaajista vaikuttaa sairaalta, hänet ohjataan vuorolta pois (ellei kyse ole esim. allergiaoireista).
  • Liivejä käytettäessä pyritään siihen, että pelaajalle annetaan aina puhdas liivi, eli ei vaihdeta liiviä pelin aikana pelaajalta toiselle. Liivit on aina ennenkin laitettu yhden käytön jälkeen pesuun, nyt pesuun lisätään varmuuden vuoksi vielä tekstiilien desinfiointiin tarkoitettu aine huuhteluveteen.
  • Pelivälineitä desinfioidaan ennen ja jälkeen pelien. Lentopallossa pelipallo desinfioidaan jokaisella erätauolla. Pesäpallo on toinen laji, jossa sama peliväline kiertää kädestä käteen. Valitettavasti pesäpallon desinfiointi kesken peli ei oikein toimi (kokeiltu on), sillä desinfiointiaine kastelee pallon… Pesiksessä kannustetaan käyttämään käsidesiä joka vuoronvaihdon yhteydessä.
  • Pesismailojen ja lainasählymailojen (sikäli kuin olleet käytössä) kädensijat desinfioidaan pelien jälkeen, samoin maalivahdin kamppeiden kypärät. Käytössä olleet pesisräpylät samoin. Pehmeät molarin varusteet laitetaan desinfiointipesuun.

Pallopelejä on käytännössä mahdotonta pelata täysin ilman lähikontakteja. Jos toiseen ihmiseen on pakko joka tilanteessa pitää 1-2 metrin turvaväli, ei esim. futiksessa tai säbässä saa mennä ottamaan palloa pois.

Niin sanottuun normaalitilanteeseen verrattuna lähikontakteja voidaan kuitenkin vähentää todella paljon. Jos koko höntsytapahtumasta karsitaan kaikki muut paitsi pelin välttämättä edellyttämät lähikontaktit, on niistä valtaosa karsittu. Normaalitilanteessahan lähikontakteja tulee jatkuvasti esim. matkalla, pukuhuoneessa, vaihtopenkillä, kentällä läpyjä heittäessä tai halaillessa, jne. Jätämme kaikki nämä pois, ja jäljelle jäävät vain pelin kannalta välttämättömät väännöt, joissa on yleensä aina vain lyhyen aikaa kaksi pelaajaa kerrallaan. Kun lisäksi ollaan huolellisia hygienian kanssa, on höntsääminen koronaviruksen leviämisen kannalta tyystin toisenlaista kuin normaalioloissa.

Tässä ohjelma, joka näkyy kännykän näytöllä listana:

Maanantai

  • Jalkapallo

    -

    Koivistonkylän tekonurmi

    28.9. asti!

  • Salibandy

    -

    Raholan liikuntakeskus

  • Lentopallo semi

    -

    Leinolan koulu

    EI 12.10.!

  • Lentopallo perus

    -

    Tesoman koulun alasali

    EI 12.10.!

  • Sähly

    -

    Ristinarkun koulu / Takahuhdin yläkoulu

    EI 12.10.!

Tiistai

  • Salibandy

    -

    Raholan liikuntakeskus

  • Lentopallo semi

    -

    Karosen koulu

    EI 13.10.!

  • Lentopallo pro

    -

    Hyhkyn koulu

  • Futsal

    -

    Sammon keskuslukio

    Alkaa 6.10.!

Keskiviikko

  • Sähly

    -

    Pohjois-Hervannan koulu

    Alkaa 30.9.! Päättyy 21.10.!

  • Jalkapallo

    -

    Koivistonkylän tekonurmi

    30.9. asti!

  • Lentopallo perus

    -

    Hyhkyn koulu

  • Sähly Perus/helppo

    -

    Ristinarkun koulu / Takahuhdin yläkoulu

    EI 1410.!

  • Koripallo

    -

    Amurin koulu

    EI 14.10.!

Torstai

  • Salibandy

    -

    Raholan liikuntakeskus

  • Lentopallo pro

    -

    Koiviston koulu

    EI 15.10.!

  • Lentopallo semi

    -

    Tesoman koulun alasali

    EI 15.10.!

  • Salibandy

    -

    Vehmaisten koulu

  • Futsal

    -

    Pohjois-Hervannan koulu

    Alkaa 1.10.!

Perjantai

  • Sähly

    -

    Linnainmaan koulu uusi sali

    Alkaa 2.10.!

  • Lentopallo perus

    -

    Tesoman koulun alasali

    EI 16.10.!

Lauantai

  • Lentopallo semi

    -

    Linnainmaan koulu vanha sali

  • Lentopallo perus

    -

    Linnainmaan koulu vanha sali

Sunnuntai

  • Futsal

    -

    Pohjois-Hervannan koulu

    Alkaa 4.10.!

  • Koripallo

    -

    Pohjois-Hervannan koulu

    27.9. asti!

  • Jalkapallo

    -

    Kauppi, tekonurmi 3

    27.9. asti!

  • Sähly

    -

    Pohjois-Hervannan koulu

  • Lentopallo miniturnaus pro&semi

    -

    Linnainmaan koulu vanha sali

  • Lentopallo miniturnaus semi+perus

    -

    Lentävänniemen koulu

    Alkaa 6.9.