Loading…

Helposti palloilemaan!

Tule yksin tai kaverin kanssa - me takaamme, että peliseuraa löytyy!
Pikaopas palloiluun

Miten tehdään liikkuvia aikuisia?

Nykyisin keskustellaan paljon liikkumattomuudesta. Kyseessä on miljardiluokan kansallinen ongelma. Samaan aikaan mietitään, mitä komponentteja lapsen urheiluharrastuksessa pitäisi olla, jotta hän voisi päästä maailman huipulle. Olisi kiinnostavaa tietää, liittyvätkö asiat toisiinsa.

Ensisijaisesti tietenkin toivon NHL-staraa, joka kustantaa varhaiseläkkeeni. Toissijaisesti olis kiva, jos liikunta maistuisi isonakin.

Tänään Hesarissa kerrotaan laajasta meta-analyysistä, jonka pohjalta todetaan, että huipulle pääsyä ei edistä varhainen erikoistuminen yhteen lajiin, vaan useamman lajin tavoitteellinen harjoittelu. Pihapeleistä ei luultavasti ole hyöytä, joskaan tästä asiasta ei vielä tiedetä tarpeeksi. (Linkki juttuun, joka valitettavasti on maksumuurin takana).

Urheilijan polkua ja urheilussa huipulle pääsyn edellytyksiä on todellakin tutkittu paljon. Samalla ollaan huolissaan lapsista ja nuorista: milloin ylipainosta, milloin siitä, etteivät he pääse kunnolla kyykkyyn, eivät liiku suositeltua määrää, jne. Lasten ja nuorten kunnosta ja liikkumattomuudesta puhuttaessa usein unohtuu, että valtaosa heistä kuitenkin harrastaa urheilua (Hesarin jutun mukaan 62 prosenttia 9-15-vuotiaista suomalaisista harrastaa urheilua seurassa).

Sen sijaan aikuisten liikkumattomuus on miljardiluokan kansallinen ongelma. Hiljattain UKK-instituutti arvioi, että liikkumattomuus maksaa pelkästään Tampereen seudulla noin 310 miljoonaa euroa vuodessa. Oy Höntsy Ab:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on olla omalta pieneltä osaltaan ratkaisemassa tätä ongelmaa. Meillä sitä lähestytään ilon kautta. Pipo ei ole kireällä, vaan ajattelemme, että kaikki liikunta on parempi kuin ei mitään liikuntaa. (Ihan sivumennen voi todeta, että tässä asiassa ratkaisujen mittakaava on usein aivan eri kuin ongelman. Esim. Höntsyn liikevaihto on 0,3 promillea em. haitta-arvion summasta.)

En ole itse tehnyt mitään suurta meta-analyysiä, mutta luotetuilla Stetson– ja Perstuntuma-menetelmillä sanoisin, että edellä esitelty tapa lähestyä eri ikäryhmiä on varsin tavallinen. Aikuisten kohdalla päivitellään sitä, miten valtava osa heistä ei liiku oikeastaan lainkaan. Toivotaan, että he viitsisivät käydä edes joskus kävelyllä ja mietitään, miten tämä saataisiin aikaan. Lasten ja nuorten kohdalla taas ollaan kiinnostuneita siitä, miten porukasta saadaan seulottua lahjakkuuksia, arvokisamitalisteja ja ammattiurheilijoita.

Olisin erittäin kiinnostunut lukemaan tutkimuksia, joissa selvitettäisiin, ovatko nämä tavoitteet ristiriidassa. Toisin sanoen: minkälainen on liikkujan polku, jolla lapsesta ja nuoresta tulee liikuntaa sopivan aktiivisesti harrastava aikuinen. Edistävätkö samat asiat toisaalta lajinsa huipuksi tulemista ja toisaalta ihan tavalliseksi liikunnallisesti aktiiviseksi aikuiseksi kasvamista? Vai onko niin, että huippu-urheilijoita seulottaessa syntyy sivutuotteena sohvaperunoita?

Painotan, että kyseessä on ihan aito kysymys, johon minulla ei ole vastausta. Toivon, ettei kukaan tulkitse kysymystä suorana nykyisen lasten ja nuorten liikunnan arvosetluna.

Isompia yhteiskunnallisia asioita ajateltaessa on joka tapauksessa aivan selvää, ettei kilpaurheilu ole ratkaisu liikkumattomuuteen. Hyvin harvoista tulee huippu-urheilijoita, eivätkä hekään yleensä harrasta tavoitteellista kilpaurheilua kuin pienen osan elämästään. Jos katsotaan vaikka 35-45-vuotiaita, niin en usko, että tavoitteellinen kilpaurheilu vastaa kovinkaan monesta prosentista liikunnan kokonaiskakkua.

Huippu-urheilu on monella tapaa kiinnostavaa ja tärkeää. Silti on paljon tärkeämpää, millaista roolia liikunta myöhemmin näyttelee kaikilla niillä lapsilla ja nuorilla, joista ei tule huippuja. Millaista toiminnan tulisi olla, jos olennaisin tavoite on, että liikuntaa harrastetaan vielä aikuisenakin?