Syksyn yksittäisten vuorojen kausikortit myynnissä nyt!
Tänä syksynä testaamme usein kysyttyä mahdollisuutta ostaa kausikortti yksittäiselle Höntsyn vuorolle. Kausarimahdollisuus ei vaikuta muuhun hinnoitteluun, eli vuoroilla voi entiseen tapaan käydä Höntsypassilla, sarjalipulla tai kertamaksulla. Tavoitteena on tasata hiljaisen ja vilkkaan päivän välistä kävijämääräeroa.
(Check out this page in English)
Ihan kaikille vuoroille kausareita ei myydä – ainakin aluksi Raholan säbävuorot ovat entiseen tapaan maksettavissa vain kerta- ja sarjalipuilla sekä Höntsypasseilla. Futsal-vuorot alkavat lokakuun alussa ja tulevat myyntiin myöhemmin. Syksyn (osin alustava) ohjelma on tässä:
Kausikorttia voi käyttää luovasti yhtä aikaa muiden lippujen kanssa, eli sinulla voi hyvin olla kausikortti jollekin vuorolle ja lisäksi sarjakortti satunnaisia muita käyntejä ja esimerkiksi joulutauon aikaa varten.
Kausikortteja saa tietysti ostaa myös useampia, mutta kannattaa huomata, että Höntsypassi tulee silloin todennäköisesti halvemmaksi – Höntsypassin omistajallahan on kaikki nämä kausarit. Nyt kesätarjouksena pelaat uudella 12 kk Höntsypassilla loput heinäkuusta ja elokuun puoleen hintaan! Tilaa omasi Höntsypassi-sivulta. (Tarjous ei koske äskettäin purettujen sopimusten uusimista; 12 kk sitoutumisaika alkaa 1.9.).
Kausikortit ovat voimassa ajalla 18.8.-31.12. Huomaa, että useimmat vuorot jäävät joulutauolle jo marras-joulukuun vaihteessa. Hinnoittelussa on otettu huomioon kauden pituus, järjestämiskustannukset ja ennalta tiedossa olevat ei-pelipäivät (esim. lauantain vuoroja ei ole turnauspäivinä).
Kausikorttien hinnat:
Kaikista kausikorteista aleryhmille (opisk./eläk./työtön) 10 euron alennus.
- Lentopallon tavalliset vuorot 99,-
- Sunnuntain miniturnaus 109,-
- Lauantain lentisvuorot 79,-
- Sähly / salibandy:
- Takahuhdin helpposähly 109,-
- Takahuhdin keskiviikkosähly 119,-
- Vehmaisten salibandy torstaisin 129,-
- Sammon uuden koulun säbä tiistaisin 159,-
- Kauppi Sports Center säbä sunnuntaisin (alkaa 7.9., eka kerta klo 17, jatkuu 28.12. asti) 149,-
- Koripallo Amurissa keskiviikkoisin (alkaa 3.9.) 99,-.
Osta omasi verkkokaupasta!
Pieni präntti eli tarkemmat ehdot:
- Huomaathan, että myös kausarilla pitää varata paikka vuorolta. Ilman paikkavarausta pelipaikkaa ei voida taata, ja normaaliin tapaan ”oharista” (käyttämätön ja perumaton varaus) seuraa sakkomaksu.
- Kausikortteja myydään kullekin vuorolle korkeintaan vuoron paikkamäärää vastaava määrä kausikortteja (esim. lentikseen 13, kun maksimi on vetäjä + 13).
- Varaaheti-järjestelmän tekniikasta johtuen vetäjä saattaa joskus vahingossa veloittaa vuoron väärältä kortilta (siis silloin, kun sinulla on sekä kausikortti että sarjakortti), nämä voidaan korjata jälkeenpäin.
- Satunnaiset peruutukset eivät oikeuta hyvitykseen. Mikäli odottamattomia peruutuksia tulee jollekin vuorolle kauden aikana useita, voidaan tapauskohtaisesti asia hyvittää esim. kertalippuina.
- Ostos on sitova. Hyvitys tai palautus on kuitenkin mahdollinen seuraavissa tilanteissa:
- Mikäli vuoro perutaan kokonaan kesken kauden kävijöiden puutteen tai muun syyn vuoksi, voit saada hyvityksen, joka vastaa toteutumattomien pelikertojen osuutta suunnitelluista pelikerroista. Tämä on mahdollista myös, jos vuoroon tulee merkittävä muutos (esim. lentopallossa vuoron tasoa vaihdetaan tai kellonaika vaihtuu). Mikäli tällainen muutos ei sinulle sovi, ole yhteydessä hyvityksen saamiseksi.
- Jos sinulle tulee kauden aikana osallistumisen estävä sairaus tai vamma, voidaan sen johdosta käyttämättä jäänyt osuus vähennettynä kahden käyntikerran osuutta vastaavalla käsittelymaksulla hyvittää muuhun lippuun (sarjakortti, Höntsypassi, myöhempi kausikortti).
