Altavastaajan asemasta joukkuepalloilussa - Hontsy
Loading…

Helposti palloilemaan!

Tule yksin tai kaverin kanssa - me takaamme, että peliseuraa löytyy!
Pikaopas palloiluun

Altavastaajan asemasta joukkuepalloilussa

Meneillään olevien pesäpallofinaalien yhteydessä törmäsin some-keskustelussa mielenkiintoiseen kysymykseen: onko altavastaajan vaikeampi nousta voittoon pesäpallossa kuin muissa lajeissa? Rupesin pohtimaan asiaa, eikä siihen tunnu olevan täysin yksiselitteistä vastausta.

Pesäpallon osalta keskustelu lähti siitä, että Superpesistasolla altavastaajien tuhkimotarinoita on nähty hyvin harvoin. Tänäkin vuonna välierissä olivat aivan odotetut joukkueet. Mielikuvatasolla yllätysmestareita / -finalisteja on esimerkiksi jääkiekon Liigassa silloin tällöin nähty, ja kohtalaisen tavallista on myös että puolivälierissä nähdään joku yllätysvoittaja.

Kovimpia altavastaajatarinoita joukkueurheilussa koskaan ovat esim. USA:n jääkiekon olympiakulta 1980 ja Leicester Cityn valioliigamestaruus 2016.

Takaisin alkuperäiseen kysymykseen: onko altavastaajalla ”helpompaa” jossakin joukkuelajissa? Rapakon takaa tästä löytyy tilastojakin, joiden mukaan altavastaajien (yksittäisen ottelun) voiton todennäköisyydet ammattilaissarjoissa ovat selvästi suuremmat baseballissa (42%) ja jääkiekossa (41%) kuin jenkkifutiksessa (34%) tai koripallossa (31%). Lajin lisäksi prosentit kertovat todennäköisesti jotain ko. sarjasta.

Omassa pohdiskelussani “tuhkimotarinoiden” syntymiseen vaikuttavat ainakin seuraavat:

Joukkueiden koko ja yksittäisten pelaajien rooli. Mitä pienempi joukkue, sitä isompi on yksittäisen pelaajan vaikutus – onko joukkueen tähtipelaaja aivan liekeissä vai loukkaantuneena. Yleensä pallopeleissä on myös yksittäisiä pelaajia, joilla on muita isompi vaikutus pelien lopputulokseen. Kiistattomia esimerkkejä lienevät esim. jääkiekossa maalivahti ja pesäpallossa lukkari. Etukäteen vahvempi joukkue voi olla yhtäkkiä suurissa vaikeuksissa, jos kyseisen yhden pelaajan pelin taso jostain syystä romahtaa tai hänet joudutaan korvaamaan toisella. Ei ole sattumaa, että eri lajien suurseurojen (kestomenestyjien) materiaali on yleensä laaja – menestyksen todennäköisyyttä nostaa, kun peli ei ole muutaman pelaajan onnistuneiden suoritusten varassa.

Tulostaululla näkyvän suorituksen ”koko”. Yksittäinen piste/maali on jalkapallossa arvokkaampi kuin vaikkapa koriksessa. Maalaisjärjellä ajateltuna altavastaajan mahdollisuudet ovat paremmat lajissa, jossa on mahdollista voittaa 1-0 tai 2-1, sillä yksittäisen maalin synnyssä sattumallakin voi olla suuri osuus. Lähes, mutta ei aivan, sama asia on

Komeinkin pommi tuo vain yhden pisteen.

Mahdollisten virheiden kokoluokka. Hyvällekin pelaajalle ja joukkueelle sattuu välillä pahoja, suorastaan alokasmaisia virheitä tai aivopieruja. Lentopallossa isokaan yksittäinen virhe ei maksa joukkueelle kuin yhden pisteen, kun taas futiksessa maalivahdin omiin tuhrima helppo pallo on iso asia. Tässä kohdassa pesäpallo nousee erityisasemaan, sillä siinä voi yhdellä lyönnillä syntyä neljä ”maalia” kerralla. Se on paljon lajissa, jossa neljä juoksua usein riittää jaksovoittoon. Tätä kautta ajateltuna voisi siis ajatella, että pesäpallossa altavastaajan asema olisi jopa muita pelejä parempi.

Mestaruusmahdollisuuksia ajatellen matseissa on mahdollista tehdä myös muita ja potentiaalisesti isompia virheitä kuin maalin päästäminen. Jääkiekossa tällainen voisi olla ulosajo, pelikielto pudotuspelisarjan ajaksi ja kaupan päälle 5 minuutin jäähy, jonka aikana vastustaja voi iskeä enemmänkin kuin yhden maalin.

Suoritusten ”herkkyys”. Tämä kohta voi toimia oikeastaan mihin suuntaan tahansa, kun sitä alkaa oikein ajatella. Toisaalta esimerkiksi pesäpalloilijan lyöntivire voi olla herkkä asia. Osuuko kumura keppiin vai karkaako pallo – ero on pelin kannalta iso, mutta suorituksessa pieni. Äskettäin Roope Korhosen lyöntivireen löytyminen siivitti Sotkamon Jymyn finaaliin, ja yhtä lailla sen löytymättömyys olisi voinut passittaa heidät pronssipeliin.

Äkkiseltään oisi ajatella, että herkkiä suorituksia sisältävissä lajeissa altavastaajalla voisi olla helpompaa ja sattuman osuus suurempi. Tämä ei kuitenkaan pidä läheskään aina paikkaansa. Ainakin jääkiekossa altavastaajien menestyminen liittyy usein siihen, että taito jyrätään tahdolla. Altavastaajaa saattaa siis yhtä lailla auttaa se, että pisteitä/maaleja voi pelissä tehdä ”survomalla” ja saada siten taitavamman porukan pois tolaltaan.

Lajin flow-luonne sen sijaan auttaa altavastaajan mahdollisuuksia lähes varmasti. Esimerkiksi lentopallo on peli, jossa onnistumiset ruokkivat toinen toistaan. Seuraavan pallon voittamisen todennäköisyys nousee, kun on voitettu edellinen pallo. Tämä onnistumisten ja epäonnistumisten itseään ruokkiva luonne on ehkä suurin selitys sille, miksi joukkueurheilussa tuhkimotarinoita ylipäätään nähdään.

Erittäin suuri tekijä sen suhteen, millaiset mahdollisuudet altavastaajalla ovat, liittyy tilastomatematiikkaan – jonka kautta tullaan kysymykseen, millainen kilpailu joukkueen pitää voittaa. Joukkuetta, jonka voiton todennäköisyys yhdessä ottelussa on 10%, voidaan pitää todellisena altavastaajana – mutta silti se voittaa joka kymmenennen matsin.

Tätä kautta tarkasteltuna alussa mainituista historian suurista tuhkimotarinoista Leicester Cityn mestaruus on ilman muuta kovempi temppu kuin USA:n Miracle on Ice. USA:n piti toki kultamitalia varten voittaa muitakin joukkueita, mutta koko turnauksessa pelejä oli vain kahdeksan – ja ”ihmeenä” pidetään nimenomaan sitä yhtä peliä Neuvostoliittoa vastaan. Jalkapallossa sen sijaan mitään yksittäistä mestaruuspeliä ei lainkaan pelata, eikä “win the right games” -ajatukseen voi turvata. Leicesterin on pitänyt voittaa tasaisesti koko kauden ajan.

Palloilusarjoissa on pyritty sattuman mahdollisuutta eliminoimaan monin tavoin.

Jääkiekossa esitetään usein hokema ”ei ole väliä kuka tulee vastaan, kaikkihan ne pitää voittaa, jos meinaa kannua nostella”. Tämähän ei pidä paikkaansa: yleensä Liigan pudotuspeleissä riittää, kun voittaa kolme seuraa, ja tuhkimotarinoiden siivittäjänä onkin usein se, että ”kovimman” kilpakumppanin on pudottanut aiemmilla kierroksilla joku muu – ja näin on saatu itselle sopivampi vastustaja. Silti vastustaja pitää voittaa monta kertaa: Liigassa eteenpäin pääsee yleensä neljällä voitolla, Superpesiksessä kolmella.

Tilastomatematiikan kautta saadaan ehkä myös vastaus siihen, miksi Superpesiksessä ei ole tuhkimotarinoita juuri nähty. Useamman pelin pelaaminen nimittäin pienentää altavastaajan jatkoon menon mahdollisuuksia eksponentiaalisesti. Toisin sanoen, mahdollisuudet heikkenevät sitä enemmän, mitä heikommat ne alun perin olivat. Näitä voidaan suht helposti mekaanisesti laskea oletuksella, että joukkueiden voimasuhteet pysyvät koko ajan samoina (mikä ei toki esim. kotiyleisön, flow-ilmiön yms. takia pdä paikkaansa). Jos lähtökohtaisesti altavastaajan voittotodennäköisyys on 45%, voittaa se paras viidestä -sarjan lähes 41% todennäköisyydellä ja paras seitsemästä -sarjankin vielä 39% todennäköisyydellä.

Sen sijaan mikäli voimasuhteet yksittäiseen peliin ovat 70-30, voittaa altavastaaja enää 16% paras viidestä -sarjoista ja alle 13% paras seitsemästä -sarjoista. Selitys sille, miksi jossain lajissa/sarjassa tuhkimotarinoita nähdään ja toisessa ei, voikin piillä tässä. Esimerkiksi miesten Superpesiksessä neljän kärkiseuran tasoero muihin lienee tällä hetkellä selvästi suurempi kuin jääkiekon Liigassa.

Pesäpallossa jaksopelisysteemi vielä korostaa tätä, sillä joukkue voi voittaa yksittäisen jakson joka pelissä ja hävitä silti pudotuspelisarjan suoraan 3-0. Nähdäkseni jaksopeli saattaa tasoittaa puntteja silloin, kun ne ovat valmiiksi kohtalaisen tasaiset (kahden jakson todennäköisin lopputulos on 1-1 ja matsi ratkaistaan yksittäisessä vuoroparissa). Vastaavasti se tekee selkeän altavastaajan aseman entistä vaikeammaksi, sillä vaikka se saisikin parin yksittäisen pelitapahtuman johdosta selkeän karkumatkan, ei tällä vielä koko matsia voiteta. Mikäli voiton todennäköisyys jaksolle ja superille/kotareille on koko ajan sama ja toinen on 70-30-ennakkosuosikki voittamaan yksittäisen jakson. Niin ennakkosuosikki voittaa koko pelin peräti 78% todennäköisyydellä.

Flow-ilmiön merkitystä on vaikea ylikorostaa, sillä se on oikeastaan mainituista tekijöistä ainoa, joka laittaa tosissaan kampoihin tilastomatematiikalle. Ensimmäisessä pelissä todennäköisyydet voivat olla 70-30, mutta altavastaajan voitettua tämän (vieras)pelin, päästyä hyvään flow’hun ja kotiyleisön eteen, saatetaankin jo olla prosenteissa 50-50.

Mutta mitä mieltä sinä olet:

Mikä on kovin altavastaajateko Suomen palloiluskenessä koskaan?

Onko ”ihmeiden” teko toisissa lajeissa helpompaa kuin toisissa?