Kevään yksittäisten vuorojen kausikortit
Myös tulevalle kevätkaudelle on mahdollista ostaa kausikortti yksittäiselle Höntsyn vuorolle. Kausarimahdollisuus ei vaikuta muuhun hinnoitteluun, eli vuoroilla voi entiseen tapaan käydä Höntsypassilla, sarjalipulla tai kertamaksulla.
(Check out this page in English)
Ihan kaikille vuoroille kausareita ei myydä – esimerkiksi Raholan säbävuorot ovat entiseen tapaan maksettavissa vain kerta- ja sarjalipuilla sekä Höntsypasseilla. Lentiksessä on viime aikoina ollut ruuhkaa, ja sitä pyritään helpottamaan ainakin yhdellä lisävuorolla (perjantain Hyhky) – mahdollisesti jokin muukin muutos ohjelmaan vielä tulee.
Kausikorttia voi käyttää luovasti yhtä aikaa muiden lippujen kanssa, eli sinulla voi hyvin olla kausikortti jollekin vuorolle ja lisäksi sarjakortti satunnaisia muita käyntejä varten.
Kausikortteja saa tietysti ostaa myös useampia, mutta kannattaa huomata, että Höntsypassi tulee silloin todennäköisesti halvemmaksi – Höntsypassin omistajallahan on kaikki nämä kausarit.
Kevään kausarit ovat voimassa ajalla 4.1.-17.5. Huomaa kuitenkin, että futsal-vuorot päättyvät jo huhtikuun lopussa, ja erilaiset pyhäpäivät vaikuttavat muihinkin vuoroihin. Hinnoittelussa on otettu huomioon kauden pituus, järjestämiskustannukset ja ennalta tiedossa olevat ei-pelipäivät (esim. lauantain vuoroja ei ole turnauspäivinä).
Kausikorttien hinnat näet verkkokaupasta. Tässä joitakin hintaesimerkkejä:
Kaikista kausikorteista aleryhmille (opisk./eläk./työtön) 10 euron alennus.
- Lentopallon tavalliset vuorot 99,-
- Lauantain lentisvuorot 74,-
- Takahuhdin helpposähly 109,-
- Sammon uuden koulun säbä tiistaisin 139,-
- Torstaifutsal Etelä-Hervannassa 109,-
- Koripallo Amurissa keskiviikkoisin 109,-
- Osta omasi verkkokaupasta!
Pieni präntti eli tarkemmat ehdot:
- Huomaathan, että myös kausarilla pitää varata paikka vuorolta. Ilman paikkavarausta pelipaikkaa ei voida taata, ja normaaliin tapaan ”oharista” (käyttämätön ja perumaton varaus) seuraa sakkomaksu.
- Kausikortteja myydään kullekin vuorolle korkeintaan vuoron paikkamäärää vastaava määrä kausikortteja (esim. lentikseen 13, kun maksimi on vetäjä + 13).
- Varaaheti-järjestelmän tekniikasta johtuen vetäjä saattaa joskus vahingossa veloittaa vuoron väärältä kortilta (siis silloin, kun sinulla on sekä kausikortti että sarjakortti), nämä voidaan korjata jälkeenpäin.
- Satunnaiset peruutukset eivät oikeuta hyvitykseen. Mikäli odottamattomia peruutuksia tulee jollekin vuorolle kauden aikana useita, voidaan tapauskohtaisesti asia hyvittää esim. kertalippuina.
- Ostos on sitova. Hyvitys tai palautus on kuitenkin mahdollinen seuraavissa tilanteissa:
- Mikäli vuoro perutaan kokonaan kesken kauden kävijöiden puutteen tai muun syyn vuoksi, voit saada hyvityksen, joka vastaa toteutumattomien pelikertojen osuutta suunnitelluista pelikerroista. Tämä on mahdollista myös, jos vuoroon tulee merkittävä muutos (esim. lentopallossa vuoron tasoa vaihdetaan tai kellonaika vaihtuu). Mikäli tällainen muutos ei sinulle sovi, ole yhteydessä hyvityksen saamiseksi.
- Jos sinulle tulee kauden aikana osallistumisen estävä sairaus tai vamma, voidaan sen johdosta käyttämättä jäänyt osuus vähennettynä kahden käyntikerran osuutta vastaavalla käsittelymaksulla hyvittää muuhun lippuun (sarjakortti, Höntsypassi, myöhempi kausikortti).
