Kiinalaisia juttuja osa 2: sirkuksessa

1Kukapa ei tykkäisi sirkuksesta. Itse tykkäsin pienenä eniten trapetsitaiteilijoista. Ihan justiinsa niitä ei ollut tarjolla Chaoyangin akrobaattiteatterissa, mutta melkein kaikkea muuta oli.

Kaikennäköisiä esityksiä on tullut nähtyä Leningradin sirkuskoulusta Cirque du Soleiliin, mutta Pekingin suhteellisen vaatimattomissa puitteissa esiintyvä Chaoyang Acrobatic Theatre hakkaa muut lähes tennislukemin.
Jokaisen numeron kaava katsojan kannalta oli sama: Ensin sitä ihasteli, miten taitavia esiintyjät ovat. Sitten haukkoi henkeään ja päästeli Rauno Repomies -”huh huh”-äänteitä. Ja sen jälkeen, kun tajusi mitä ne seuraavaksi aikovat yrittää, oli että ”älä ny herrajumala tota enää!”

Hyväksi esimerkiksi käy viimeinen numero eli surmanajoesitys. Tiedättehän semmoisen pallon jossa ajetaan moottoripyörällä ylösalaisin. Tätä pidetään kai yleensä aika vaativana ja monissa paikoissa ihmiset ovat vaikuttuneita kun joku tällaista esittää.

Mutta entäs sitten kun sinne samaan palloon ängetään toinen moottoripyörä? Ja kolmas, neljäs, viides ja lopulta vielä kuudes? Sitä vaan on suu ammollaan että morjens. Vaikuttavin kohta esityksessä on se, kun pari pyörää ajaa yhteen suuntaan ja kolmas 90 astetta leikkaavalla radalla suihkuttelee menemään niiden välistä. Jälkikäteen mietittynä olen suht varma siitä että tämä esitys on varmasti syntynyt tietokonemallinnuksen avulla:

Tietokone tai ei, miettikää sitä kun tuota on lähdetty reenaamaan. Pallossa pyörii viisi motskaria ja koutsi huutaa vieressä korvaan että sinne vaan kun sanon että NYT! Menisitkö?

Sitten nähtiin tietysti lautasten pyöritystä, ihmispyramideja liikkuvan polkupyörän päällä, sun muuta pientä. Trapetsitaitelijoiden ystävänä suurimman vaikutuksen minuun teki ”tuolimies”, joka ensin esityksen alkupuolella ilman minkäänlaisia turvavälineitä pinosi päällekkäin n. 20 tuolia ja teki erinäköisiä tasapainoliikkeitä tornin huipulla (oheisessa kuvassa ollaan vähän yli puolenvälin menossa). Miehen voimat olivat täysin käsittämättömät, mutta samalla kaveri oli aika ”tavallisen” näköinen siinä mielessä, ettei ainakaan pitkähihainen paita päällä kiinnittäisi mitenkään huomiota siihen että kyseessä on joku lihaskimppu. Ei, vaan kaveri huokui semmoista jäntevää, koko elämän läpi tehdyn harjoituksen antamaa voimaa. Lyön vaikka vetoa että voittaisi kaikenmaailman ilmapallohauikset kädenväännössä mennen tullen. Vai mitä sanotte tästä toisesta numerosta (meidän esityksessä tekivät pari vielä vaikeampaa temppua):