Elämässä on loppujen lopuksi kohtalaisen vähän hetkiä, jolloin on syvästi ja täysin onnellinen. Niihin pitää tarttua kiinni ja niiden muistoa pitää vaalia. Siksipä jaan teille keskikesän kunniaksi yhden tähtihetken, joka täytti juuri kymmenen vuotta.

Yö pitää vielä valoa vankinaan
kun laiva saapuu satamaan
Me voidaan vihdoinkin matkustaa
matkustaa kauas merten taa

Hetkeä kehysti tietysti rock-runous. Mukana olimme minä ja edesmennyt koirani Juri Gagarin.

Jutun taustaksi pitää kertoa, että vuonna 2003 ensimmäinen vaimoni, jonka kanssa olin ollut ikuisuuden ja jonka kanssa myös Juri oli aikoinaan hankittu, lähti lätkimään. Jälkikäteen olen todennut, että se oli huippuhyvä ratkaisu kaikille osapuolille, ja oli hienoa että joku sai sen aikaiseksi (terveisiä vaan).

Tuolloin se tuntui kuitenkin aluksi hyvin rankalta. Asiaan kuului tietysti myös repivä tappelu maallisista asioista. Heinäkuussa 2004 tuo tappelu saatiin vihdoin päätökseen, ja jonakin sen kuun päivänä räävin kasaan työasiat jotka piti tehdä ennen lomaa.

Edessä on sumuinen tuntematon
maailma jonka aika on loputon
Joka aamu on uusi arvoitus
mikä on kaiken tarkoitus?
Loppuelämän
loppuelämän
ensimmäistä päivää vietetään

Melkein kaikki oli pakattu jo valmiiksi, ja suurta kiirettä pidettyämme saimme vihdoinkin Jurin kanssa matkustaa. Lomaa oli edessä täydet viisi viikkoa ilman mitään velvoitteita. Lähdimme kohti luodetta, stereoissa rumalle vihreälle CD:lle poltettu ”kesä 2004 /1” -levy. Jossain Parkanon jälkeen, matalalta paistavan ilta-auringon seuraksi, alkoi soida kappale joka oli minulle ihan uusi, Aknestikin Loppuelämä.
Juuri silloin tajusin ehkä ensimmäistä kertaa, että kaikki oli loppujen lopuksi mennyt hyvin. Meillä oli Jurin kanssa toisemme, yli viikon kuivamuonat ja useampi kilo pokkareita. Tulevaisuudessa tapahtuisi varmasti kaikenlaista hienoa. Elämän voi aloittaa vaikka Tänään, Tässä ja Nyt.

Säätiedotukset radiossa luetaan
merellä ne tarkkaan kuunnellaan
Älkää pelätkö tuulten voimaakaan
moni aalto vielä venettä keinuttaa

Maalaiset merestä haaveilee
merimiehet maalle pakenee
Kohtaloonsa voi jokainen vaikuttaa
joka päivä voi elämän aloittaa

Kuulostaa ehkä säälittävältä, mutta tuo on yksi elämäni ehdottomista tähtihetkistä. Olen monesti ajatellut, että uusi elämäni alkoi (minä aloitin sen) juuri tuona päivänä. Ehkä tähtihetkeen ei tarvita niin kauhean paljoa, tai sitten siinä nimenomaan oli paljon: voitetut vaikeudet, joku jota rakastaa, jotain mitä odottaa… Ja tietysti musiikkia, johon muiston kiinnittää.

Tänä kesänä, ensimmäisen tilaisuuden tullen, lähdimme Voitto-pojan (1 v 7 kk) kanssa kahdestaan ajamaan lomille. Kohteena oli mökki, jonka pihan parhaaseen ilta-aurinkonurkkaan olen haudannut Jurin. Ihan suorinta tietä ei ajettu. Voinette arvata, mitä meillä oli varattuna musiikiksi?
Yö pitää vielä valoa vankinaan
pian laiva saapuu satamaan
Päivän kirkkaus kaikkia koskettaa
tätä päivää ei voi unohtaa.

Aknestik: Loppuelämä. Albumilta Säätiedoituksia merenkulkijoille. Sanat: Jukka Takalo.