Paluu arkeen ja muita tulevan syksyn asioita

1Kesälomat on omalta osaltani lusittu, ja arki – sikäli kuin sitä nyt näin helteisellä kelillä onkaan – käsillä. Miltä arki ja Höntsyn syksy sitten näyttävät?

Omalta osaltani arki on aika kiireistä, sillä olen päivät 1,5-vuotiaan Voitto-poikamme koti-isänä vaimoni ollessa töissä. Iltasella sitten höntsyjä vetämään (tästä syystä en kovin usein ehdi vielä Raholaan) ja myöhään takaisin. Erilaiset paperityöt yms. hoituvatkin sitten Voiton päiväunien aikana tai yöllä. Jos siis viesteihisi ei vastata ihan salamana tai jokin muu juttu unohtuu, niin tekosyy/selitys on tämä.

Omien lasten touhut hämmästyttävät varmasti kaikkia. Itse olen ehkä eniten hämmästynyt siitä, miten paljon seuraa 1,5-vuotiaasta jo on. Luonnollisesti pienemmästäkin rääpäleestä on seuraa siinä mielessä, että huoltovapaita pikkuiset eivät ole eikä tekemisen puutetta tule. Tämän ikäisen kanssa on kuitenkin jo hämmästyttävän paljon vuorovaikutusta ja yhdessä tehtyjä juttuja. Toivomme, että uimavedet pysyvät lämpiminä mahdollisimman pitkään!

Mitä Höntsyn syksyssä on sitten luvassa? Seuraavassa ranskalaisin viivoin yhteenvetoa tulevista jutuista:

– Turnausosastolla on tulossa ainakin ensi lauantain ulkolentisturnaus sekä Yösäbä todennäköisesti loka-marraskuun vaihteessa. Lisäksi kokeiltaneen, saadaanko riittävästi osallistujia Viinikassa pelattavaan taulukkofutisturnaukseen syyskuulle.

– Syys-lokakuulle on kaavailuissa myös lentopallo-workshop, johon ohjaajiksi tulisi ihan oikeita TKT:n lentopalloilijoita. Keskustelut asiasta vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivottavasti saadaan homma toteutettua.

– Useampi on kysellyt kesäkauden päättäjäisiä, ja jonkinlaiset iltamat pyritään järjestämään syyskuun aikana. Todennäköisesti ne järkätään tällä kertaa erillään mahdollisesta futisturnauksesta. Paikaksi soveltuisi perinteinen Suomensaaren sauna, mutta miksipä ei muitakin voida harkita.

– Tulossa on jonkin verran uusia vetäjiä. Jussi siirtyy elokuun loppupuolella pääasiassa muiden haasteiden pariin ja korvaamaan haetaan 1-2 osa-aikaista henkilöä. Lisäksi joitakin vuoroja alkavat vetämään harrastevetäjät. Heitä muuten vieläkin haetaan, erityisesti lentopalloon! Katso ”työpaikkailmoitus” ja täytä hakemus täällä.

Elokuun loppupuolella nykyisen ohjelman päätyttyä (11.8. alkaen) jatketaan ulkopelien osalta pääosin nykyisellä ohjelmalla, joskin pesäpallovuoroja siirretään jotta saadaan pelattua ne valoisaan aikaan. Salibandy Raholassa siirtyy 12.8. alkaen talviaikatauluun (ma-pe klo 17-18), ja viikkoa myöhemmin poistuu mahdollisuus ottaa toinen kaukalo tarvittaessa käyttöön. Sählyvuorojen osalta elokuun loppupuoli on haastava, koska saleja on hankala saada. Ainakin Hervannassa pelataan joitakin vuoroja, ja vieläkin on haussa pari-kolme lisävuoroa tälle ajalle. Tästä syystä ohjelman julkistaminen voi venähtää ensi viikkoon.

Syyskuun alussa (iltapäiväkerhojen osalta syyskuun puolivälissä) siirrytään sitten normaaliin arkeen, jossa suuri osa vuoroista pelataan koulujen saleissa. Ulkopeleistä vain jalkapallo jää tässä vaiheessa enää ulkosalle, vaihtuakseen futsaliin sitten syysloman tienoilla.

Syysohjelman runko näyttää jo nyt ihan mallikkaalta, mutta olemme toki kytiksellä mikäli hyviä paikkoja vapautuu vielä. Suuri osa suosituista edelliskaudelta tutuista vuoroista jatkaa entisellään. Joitakin tuttuja saleja olemme valitettavasti menettäneet, mutta vastaavasti olemme saaneet uusia tilalle. Esimerkiksi maanantain iltasähly siirtyy Amurista Karosen koululle. Keskiviikkoiltaan puolestaan tulee sählyä (ehkä myöhemmin futsalia) Vuoreksen tuliterän koulukeskuksen palloilusaliin.

– Mikäli tulijoita on, pannaan pystyyn myös joukkueita esim. Spiral-liigaan ja lentopallon harrastesarjaan.

Siinäpä tärkeimmät. Näillä näkymin toiminta jatkuu siis vahvasti ja pystymme tulevanakin kautena tarjoamaan kattavan valikoiman vuoroja ja muuta toimintaa. Toivotan oikein hyvää helteistä loppukesää kaikille!