Nelivuotissynttäreiden kunniaksi mm. Taaperohöntsyä

1Höntsy täyttää lauantaina neljä vuotta! Vaikkei Höntsy siis olekaan enää taapero vaan leikki-ikäinen, niin synttäreiden kunniaksi julkistetaan tässä Taaperohöntsyjen alkaminen. Lisäksi toinenkin julkistus, herkkua lentopalloihmisille luvassa…

Vajaa vuosi sitten tuntui vahvasti siltä, että Höntsyn taru alkaa lähestyä loppuaan, kun ei osakeantikaan onnistunut. Vaikean ajan yli selvittiin jollain konstilla. En oikein vieläkään tiedä, millä. Nyt on onnistuneesti tehty monia rakenteellisia uudistuksia, jotka auttavat pienentämään kustannuksiamme.

Uudistuksista vielä toteuttamatta on lähikuukausina tuleva pieni hinnaston tarkistus. Samalla kun tavallisen Höntsypassin ja sarjakorttien hinta hieman nousee, tulee myyntiin nykyistäkin edullisempi drop-in-passi. Nimensä mukaisesti sillä saa edulliset pelit, kun luopuu paikkavarausoikeudesta. Tavoitteena on tuon avulla entisestään tasapainottaa erilaisten vuorojen kävijämääriä ja siirtää kysyntää sinne, missä tarjontaa on.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikkien näiden saneeraustoimien avulla Höntsy näkee vielä monta tulevaakin syntymäpäivää. Pikku hiljaa toiminta alkaa tuottaa myös leipää pöytään nuorimmalle vetäjällemme Voitolle.

Voitto aloittaa siis vetäjänä Taaperohöntsyssä, joka on Höntsyn kerho noin 1-3-vuotiaille tiistaisin klo 11-12.30 Nääshallin Budo 3 -salissa. Ensimmäinen kerhokerta on syyslomaviikon jälkeen tiistaina 21.10. Taaperohöntsy tarjoaa kohdeikäryhmälleen edullisesti vaihtoehtoisen touhun leikkipuistossa käynnille ilman, että asetettaisiin liian kunnianhimoisia tavoitteita.

Tämäkin juttu on lähtöisin omasta tarpeesta. Leikki-ikäisille on tarjolla paljon erilaisia liikuntakerhoja, temppukouluja sun muita. Toiminta on kuitenkin niissä kovin ohjattua, ja sen vuoksi ei ihan luontevaa vielä taaperoikäiselle. Höntsyn taaperokerhossa meininki on omaehtoista, eli tarjoamme puitteet (sopiva suljettu tila, pehmeä tatami, kaikenlaisia palloja ym.) ja pyrimme Voiton kanssa antamaan inspiraatiota tekemisestä muille. Mutta kukin itse päättää mitä ja kenen kanssa puuhailee. Eka kerta on Taaperohöntsyssä tietysti ilmainen, joten tervetuloa kokeilemaan!

Toinen tulossa oleva uutuus on lentopallo-workshop, johon lentistaitoja tulee meille opettamaan TKT:n ykkössarjajoukkueen pelaajia ja valmentajia – eli melko varmasti lentiksestä kohtalaisen hyvin perillä olevia ihmisiä! Tarkemmat tiedot asiasta myöhemmin, mutta alustavasti tämä lentiksen juhlapäivä on lauantaina 29.11., joten laittakaahan kalenteriin.

1Pakollinen synttäritarjous

Synttäreiden kunniaksi synttäritarjous, tällä kertaa ei lipuista vaan pelivaatteista. Höntsyn T-paidat ja shortsit nyt alle omakustannehinnan! Hinta on voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, ainoastaan Höntsyvuorolta noudettuna – lue ohje lopusta.

Ladyfit-T-paidat 5 euroa /kpl (löytyy S-XL, mutta koot ovat naurettavan pieniä. S ja M sopivat lähinnä lapsille. L ja XL pienikokoisille naisille.) T-paita (unisex-kokoja S-XXL) ja shortsit (S-XL) yhteensä 15 euroa.

Laita tilauksesi sähköpostilla info@hontsy.fi ja kerro samalla mille vuorolle, vähintään 3 pv ja enintään 15 pv tilauspäivää myöhemmin, haluat toimituksen. Edullisesti upeat pelivaatteet niskaan, ks. oheinen kuva. (Huom. osassa paidoista vain hihansuut ovat tummansiniset, eli paitoja on kahta mallia).

Lähiaikoina myyntiin on tulossa myös erittäin edullisia Höntsy-peliliivejä, joten pysy kanavalla jos tarvitset liivejä puulaaki- tai junnuporukalle – tai mihin nyt ikinä tarvitsetkaan.

Pakollinen nostalgiapläjäys

Synttäripostauksissa pitää aina olla vähän nostalgiaa. Alla on Höntsyn kaikkien aikojen ensimmäinen taskuohjelma 4.10.2010 eteenpäin. 

Kyselyjen perusteella, ja koska sinne sai saliaikaa, on viikonloppuun sijoitettu paljon vuoroja. Kaikki olivat kertoneet haluavansa höntsätä viikonloppuisin. Hyvin pian ymmärsin, että tässä toimii ns. arkiharha, eli ihmiset kuvittelevat virheellisesti olevansa vapaalla silloin, kun eivät ole töissä.

Tosiasiassa viikonlopussa on la-iltapäivästä su-iltaan ”kuollut vyöhyke” jolloin on turha järjestää mitään, joten moni ohjelman vuoroista on ihan lähtökohtaisesti ollut tuhoon tuomittu. Kunto kyllä koheni, kun minä, Toni ja pari höntsäriä veivasimme noita vuoroja 2 vs 2 -tyyliin menemään.

2

Todetaan vielä, että aika moni näistä vuoroista on saleissa, joiden suuntaa höntsärit eivät nykypäivänä vaivaudu edes sylkäisemään. Jonkin verran on meininki siis neljässä vuodessa muuttunut…