Kerran perhesählyssä kehuin lasta läpiajosta tehdyn maalin jälkeen: hienosti tehty, tosi nopeasti juoksit. Tähän poika: ”Mää oon niin nopee! Kum mää lähen painaan niin ei mua saa kukaan kiinni!” 

Useimpia tuo kommentti varmaan hymyilyttää, ja on vaikea kuvitella sitä aikuisen suuhun. Olemme tottunempia urheilijoiden ”vedin silmät kiinni sinne päin, nyt sattui osumaan” -tyyppisiin vähättelyihin. Höntsyssä on kyllä tapana kehua kanssapelaajia, mutta olisi aika epätavallista jos vaikka ”hyvä syöttö” -kehuun vastaisi tuohon tyyliin. ”No niinpä. Minä se olenkin aika poika säbäämään! Kun minä syötän niin se on lavassa!”.

Ehkä nyt ei tarvitsekaan jokaisen ruveta kovaan ääneen itseään kehumaan. Mutta: kun heitto sujahtaa pussiin, suoraan syötöstä ammuttu laukaus yläkulmaan, tai saa lyötyä pallon hienosti kenttään – ja vierestä vielä kuuluu että ”komeeta” – niin jo on kumma jos ei se hyväile sisuskaluja.

Tämä on oikeasti höntsäämisen yksi parhaista puolista. Joka kerta onnistuu ainakin jossain, ja usein sitä pääsee vielä toisten kanssa hehkuttamaan. Itsekin käyn höntsäämässä aika usein, enkä millään objektiivisella mittarilla ole missään lajissa kovin hyvä.Silti vaini tulee välillä niitä iltoja, että kotimatkalla mietin hymy korvissa, että määhän oon ihan kurko tässä lajissa.

Höntsäämisestä voi rehellisesti sanoa, että lähes jokainen kokee lähes joka kerta ainakin joitakin onnistumisen tunteita. Muussa elämässä voi huonossa tapauksessa mennä päivätolkulla ilman, että kohdalle tulee sellaisia lainkaan. Tule siis hakemaan meiltä vähän tervettä itsetuntoa ja hyvää omaatuntoa. Se tekee hyvää!