Jokin aika sitten kerroin yhdestä uuden vuoden päätöksestä, eli iltasyömisten kuriin laittamisesta. Yksi toinenkin tuli tehtyä. Ja hyvä niin, sillä Joulupukki korotti Sedät höntsäten rantakuntoon -sarjan panoksia.

Joulupukki, eli sarjan tärähtäneempi osallistuja, ilmoitti Virjon veljekset Finntriathlonin joukkueviestiin. Itselleni lankesi osuuksista uinti, Petrille pyöräily ja Ville hoitaa kolmikon ainoana lenkkeilijänä itseoikeutetusti ankkuriosuuden eli juoksun.

Mitäpä tuohon sanoisi. Sanotaan vaikka, että hyvä ettei ainakaan juoksua tullut omalle kohdalle. Toisaalta uintia varten on varmasti pakko treenata vähän muutenkin kuin höntsäämällä, sillä käsiä käytetään palloilussa vähiten, ja olkapäät ovat olleet vähän heikossa kunnossa viime aikoina…

Toinen uuden vuoden päätös, joka on tähän mennessä pitänyt hämmästyttävän hyvin, on aamupuuron syönti. Tai no, useimpien mielestä minun kohdallani ei ole kyse aamupuurosta, vaan ehkä useammin iltapäiväpuurosta tai parhaimmillaankin brunssipuurosta. Eli bruurosta, eikös.

Tämä on todella iso muutos ruokarutiineihin, sillä oikeastaan ikinä ennen en ole syönyt aamulla yhtään mitään. Ylipäätään tiedän ilman ravintoterapeuttiakin, että ongelmani on siinä että syön liian harvoin. Laihduttajiahan noin yleisesti ottaen neuvotaan syömään usein mutta vähän kerrallaan.

Puuro aamulla on tietysti tosi hyvä idea. Siinä on kuitua, siinä on hitaita hiilihydraatteja joiden avulla verensokeri pysyy pitkään tasaisena, ja kun puuron tekee maitoon (mihin muuhun sen voisi tehdä!), siinä on myös proteiinia. Muun hyvän lisäksi puuro on helppo valmistaa ja lähes ilmaista: ison paketin saa marketista kolikolla mukaansa.

Päätöksen pitäminen on silti pieni ihme. Aamukoomassa jo mikropuuron laitto tuntuu vaivalloiselta. Olen kuvitellut, etten pidä puurosta (tämä johtuu varmaan niistä kauheista omena-kanelivarianteista joita armeijassa tuputettiin). Minulle tulee myös melkein aina kiire jonnekin, ja sen varjolla olisi helppo luistaa. Mutta en ole luistanut!

Olen huomannut, että aamupuuro on hyvää – vaikken oikeastaan olekaan syönyt sitä sen jälkeen kun mummovainaalla oli tapana tarjoilla sellaista meille aamuisin kun olimme yöpymässä siirtolapuutarhamökillä. Maku onkin oikeastaan nostalginen.

Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin pieni juttu, mutta sillä voi olla arvaamattoman isot vaikutukset. Jaksan päivisin paremmin ja syön yleensä ottaen fiksummin (varmaankin koska ei tule niin kova nälkä). Paino on taas vuodenvaihteen jälkeen lähtenyt kivasti laskuun, ja joulun tienoon takapakit on otettu kiinni.

Rantakunto lähestyy: ennen Iltahöntsyjä valitsin vaatteita ja huvikseni kokeilin farkkuja, jotka eivät ole menneet päälle moneen vuoteen. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin eivät oikeastaan koskaan, sillä ne on ostettu optimistisesti tyyliin ”nämähän on tosi hyvät sitten kun vähän laihdun”. No, nyt ne ovat tosi hyvät!