Raporttia lentisturnauksesta 17.3. – seuraavat 14.4. ja 19.5.!

Viime lauantaina iskettiin taas Mikasaa urakalla, kun pelattiin vuoden kolmas Höntsyn iso lentisturnaus. Nyt oli vuorossa, toista kertaa historiassamme, turnaus jossa joukkueet muodostetaan etukäteen ja pelataan samoilla tiimeillä koko päivä. Seuraava turnaus 14.4. pelataan taas ”perinteisemmällä” taulukkoformaatilla.

Päivä päästiin aloittamaan iloisissa merkeissä, kun Höntsyvauva III -pokaali luovutettiin takanreunan somisteeksi Aatos Uljas Kalervon äidille Anna Lehdolle. Onnea vielä Annalle & Mikolle!

Kuvassa Jussi dyykkaa pallon perään, kaikki muut ottavat vähän iisimmin.

Tällä kertaa mukaan saatiin neljä joukkuetta kilpa- ja kolme harrastesarjaan. Harrastesarjan puolella joukkueet pelasivat kaksinkertaisen sarjan, jonka eka kierroksella pelattiin kaksi 21 p erää, toisella kierroksella kolme. Kun joka erävoitosta sai pisteen, varmistettiin näin että kunkin kahden joukkueen keskinäinen paremmuus saadaan ainakin ratkaistua sarjan aikana.

Joukkueista Nosto, Passi ja Isku tällä kertaa heikoimmin pärjäsi Isku, joka sai tililleen vain yhden erävoiton. Lisääkin olisi hyvin voinut tulla sekä sen perusteella, miltä peli näytti, että todella niukkojen erätappioiden vuoksi. Kultamitalien kohtalo jäi kuitenkin kahden muun joukkueen ratkottavaksi.

Lopulta sarjassa nähtiin jännittävä loppunäytelmä, kun ennen viimeistä ottelua (Nosto-Isku) Passi oli karannut kolmen pisteen sarjajohtoon. Voittamalla Iskun puhtaasti 3-0 oli Nostolla mahdollisuus nousta tasapisteisiin – ja samalla ohi Passin, sillä keskinäiset erävoitot Noston ja Passin välillä olivat 3-2. Näin lopulta kävikin, eli Nosto voitti viimeisen pelin 3-0, vaikka Isku sai Passin pelaajista äänekkään fanijoukon.

Passin (Pyry H, Kimmo U, Sami L, Iida V, Sari S, Pekka S) kohtaloksi koituivat lopulta kolme identtisin 21-15-numeroin Nostolle hävittyä erää, joiden turvin Nosto nousi sen ohi kultamitaleille. Kultajoukkueessa pelasivat (vasemmalta oikealle) Juha K, Ilpo V, Pekka L, Laura R, Petri P, Väinö N. Onnea!

Harrastesarjan kultamitalistit

Kilpasarjassa neljän joukkueen yksinkertainen runkosarja oli hyvää lämmittelyä ja asetelmien hakemista playoffeja varten. Runkosarjan vei Lento, kakkoseksi tuli Pallo, kolmoseksi Volley ja neljänneksi Höntsy.

Tässä sarjassa eniten ongelmia pelinsä kanssa oli Höntsy-joukkueella, joka ei oikein tahtonut saada ihan joka osa-aluetta toimimaan tai palikoita sopimaan yhteen. Välierissä ensimmäisessä erässä runkosarjavoittaja Lento sai kuitenkin ihan kunnon vastuksen Höntsyn pelatessa koko turnauksen selvästi parhaan eränsä siihen mennessä, häviten vain 21-17. Toisesta erästä ei sitten paljon lapsille jäänyt kerrottavaa, kun Lento marssi finaaliin tylyin 21-4-lukemin.

Toisessa välierässä taisto oli selvästi tiukempaa ja peli myös yleisölle viihdyttävämpää ja jännittävämpää. Sarjakakkonen Pallo vei ekan erän selvästi 21-13, mutta toisessa asetelmat kääntyivät ja Volley vei toisen erän yhtä selvästi 10-21. Mentiin kolmanteen erään, joka ei jättänyt ketään kylmäksi, ja jonka Volley lopulta vei 15-17. Tästä välierämatsista onkin yksi pallo allaolevassa videossa, toinen kilpasarjan pallo on finaalista:

Hieman eksoottisempaa videotakin turnauksesta löytyy tekniikan ihmelapsen Ilpon kuvaamana, tsekkaa vaikkapa tämä kilpasarjan välieräottelu 360 asteen videona.

Pronssiottelussakaan Höntsy ei saanut mopoaan käyntiin, vaikka varsinkin toisessa erässä olisi ollut erävoitto tarjolla. Huonoon flow’hun joutuneella joukkueella ei riittänyt kantti sitä nappaamaan. Vaikka Pallo olikin joutunut juuri pettymään pitkän välieräottelun päätteeksi, nappasi se silti pronssit suhteellisen helposti 2-0 (21-14, 21-18).

Loppuottelun ensimmäinen erä tarjosi varmasti turnauksen parasta viihdettä. Molemmilla joukkueilla oli eräpallonsa, mutta lopulta Volley piti pintansa ja vei erän 24-26. Toinenkin erä eteni pitkään tasaisissa merkeissä, mutta lopulta runkosarjavoittaja Lennolta näytti vähän ilma siipien alta tai bensa tankista loppuvan, ja Volley sai iskeä kultamitalit kaulaansa selvin 25-15-lukemin.

Kilpasarjan kultamitalit napanneessa Volleyssä pelasivat Minna S, Jussi K, Marja L, Niko H, Antti K & Vili K. – Alla olevassa kuvassa kultamitalistijoukkue syöttää. 

Tuleva kultajoukkue syöttää finaalissa.

Kiitos kaikille tosi hienosta turnauksesta jälleen kerran! Tällä formaatilla pelattaessa on hienoa nähdä, miten joukkueiden peli voi kehittyä ja joukkuehenki hitsautua päivän mittaan. Kääntöpuolena taulukkoturnauksiin verrattuna on toki se, että jos peli ei lähdekään kulkemaan, voivat joukkueen pelit paperilla tasaisilta näyttäneistä jaoista huolimatta sujua tosi heikosti. Lentopallo on herkkä peli, eikä välttämättä tarvitse joukkueesta monella olla tavallista heikompi päivä, niin homma ei toimi. Se kai kasvattaa luonnetta!

Seuraava turnaus pelataankin taas normaalimmalla taulukkoformaatilla, eli lyhyitä eriä vaihtuvin jaoin, voittajaksi seulotaan yksilö. Turnaus pelataan lauantaina 14.4. klo 9-15 Kaukajärven vapaa-aikatalolla. Ilmoittautuminen on jo avattu, eli tsekkaa lisätiedot ja ilmoittaudu täällä

Kevätkauden viimeinen turnaus pelataan sekin Kaukajärvella lauantaina 19.5. Taulukolla vai joukkueilla – tästä järjestämme ehkä pienen nettiäänestyksen.