Vastaa kyselyyn kevään ulkopeleistä

Nyt myös ulkopelit ovat kaupungin määräyksestä koronatauolla pääsiäisen yli. Todennäköisesti kun pelamaan taas pääsee, niin aluksi vain ulos. Nyt mietimme ja kartoitamme, mitä pelejä voisimme tarjota ulkotiloissa esimeriksi huhtikuussa – kun ei kuitenkaan ihan kesä vielä ole. Voit vaikuttaa asiaan vastaamalla kyselyyn! Vastausaikaa on 28.3. asti. 

Pohjustukseksi todettakoon, että esim. jalkapalloa tarjoamme ilman muuta, sillä se on ollut suosittua jo talvella. Kevättä kohti olosuhteet paranevat ja kenttävalikoima kasvaa, jolloin toivottavasti vuoroja voi olla enemmän ja mahdollisesti erilaisia (vrt. potkupallo).

Joidenkin muiden suosittujen lajien kohdalla tilanne on vähän hankalampi. Lentopallon tai pesäpallon pelaaminen aivan näpit hileessä ei ehkä kiinnostele? Lentopallossa näkisin yhdeksi mahdollisuudeksi kovalla alustalla ulkona pelaamisen, ennen kuin sitten kesäkelien tullessa on mukava mennä biitsikentällekin. Salibandyn/sählyn ongelmana on sopivien suorituspaikkojen löytyminen ja buukkaaminen.

ultimateaVetäjien keskustelussa ulkopeleistä nousi erityisesti esille ultimate – siis frisbeellä pelattava “amerikkalainen jalkapallo”. Siinä tavoite on saada syötettyä kiekko kentän päädyssä olevalle maalialueelle. Peliä on Höntsyssä aikoinaan pariinkin otteeseen pelattu, jonain kesänä ihan vakivuoroyrityksenä ja jonain toisena kesänä “kuukauden lajina”. Kiinnostus ei tuolloin ollut hurjaa, mutta korona-aikaan tämä peli saattaisi soveltua hienosti. Kiekkoa ei nimittäin saa toiselta mennä käsistä riistämään eikä heittoa liian lähelle häiritsemään, joten tietyllä tavalla turvavälien pitäminen on upotettu jo lajin sääntöihin (ja niitä voidaan vielä tähän suuntaan säätää pelin suuresti kärsimättä). Futiskenttiä pelipaikoiksi kaupungista löytyy.

Huomautetaan tähän väliin vielä, että tottahan toki tavoitteenamme on palata myös sisäpeleihin mahdollisimman pian. Samoin varsinaiselle kesäkaudelle olemme tietenkin joka tapauksessa tuomassa tutut pesäpallot, biitsikentän ulkolentikset sun muut.

Kyselyn taustalla on varautuminen siihen, että huhtikuussa ulkona saisi pelata mutta sisällä ei – mitä haluaisit siinä tilanteessa tarjontaamme? Kyselyyn voi vastata myös nimettömänä ja vastausaikaa on 28.3. asti. 

Vastaa kyselyyn tästä