Vuoden Iskuri- ja Peippaaja-kisat käyntiin

Viime lauantaina pelattiin Vuoreksessa vuoden eka lentopallon taulukkoturnaus. Samalla saatiin käyntiin kokonaiskisat, joita on tänä vuonna kaksi: Vuoden Iskuri -kisa kilpasarjalaisille ja Vuoden Peippaaja -kisa muille. Seuraava lentisturnaus pelataan lauantaina 18.4. Sammon lukiolla, tuolloin joukkueilla. 

Jälleen kerran turnauksessa nähtiin tiukkaa vääntöä alusta loppuun.  Tällä kertaa mukana oli neljä lohkoa, jotka aluksi jaettiin kahteen kilpa- ja kahteen semi-lohkoon. Näistä sitten puolivälissä turnausta jakauduttiin neljään eritasoiseen finaaliin.

Semi-sarjan pokaalikerho kohtaa verkolla: vasemmalla voittaja Anssi, keskellä paras nainen Annemari ja oikealla kakkonen Juhani.

Alimmassa eli rentosarjassa oli loppuun asti tiukkaa. Lopulta kahdessa viimeisimmässä matsissa kolmen pisteen voiton ottaneissa joukkueissa pelannut Antti Friman kiilasi lohkovoittoon. Tasaista kärkeä kuvaa hyvin se, että ennen viimeistä matsia saumat lohkovoittoon oli myös Matti Suohalmeella ja Kimmo Uutelalla, jotka kuitenkin tappion myötä tipahtivat jaetulle neljännelle sijalle.

Harrastesarjan voiton vei hieman selvemmin Jussi Kuoppala, joka voitti lohkon kolmen pisteen erolla seuraavaan, vaikka olikin viimeisessä matsissa tappion kärsineellä puolella.

Semi-sarjassa oli ainoana lohkoista 13 pelaajaa, ja niinpä siellä pelattiin myös 13 ottelua. Pelit olivat tasaista ja tiukkaa vääntöä, ja niinpä semi-sarja oli käynnissä pitkään muiden lohkojen jo lopetettua. 13 peliä ei lopulta riittänyt voittajan ratkaisemiseen, vaan vikassa pelissä Anssi Tikkanen tarttui ohueen oljenkorteen ja nousi kolmen pisteen voitolla tasapisteisiin Juhani Luhdin kanssa. Näin mätettiin vielä ratkopeli, joka päätyi pitkälle jatkopallojen puolelle ja eräpalloja oli molemmilla, kunnes lopulta Anssin joukkue vei pelin nimiinsä ja näin semi-sarjan voittopokaali Anssille. Semi-sarjaa väännetään tässä:

Tämänkertainen turnaus oli siitä harvinainen, että kilpasarjaan ei selvinnyt yhtään naista. Niinpä turnauksen parhaan naisen pokaali jaettiin semi-sarjassa, ja sen nappasi Annemari Ilonen. Paras Höntsyhenki -pokaalin puolestaan kuittasi Jonna Järvenkallas.

Kilpasarjassa nähtiin todella tasaista peliä, kuten tämä sarjan alkupuolella napattu video osoittaa. Ihan näin pitkiä eivät onneksi kaikki pallot olleet, muuten oltaisiin Vuoreksessa varmaan vieläkin:

Tasaista oli taulukossakin, sillä 11 pelatun pelin jälkeen peräti neljä pelaajaa oli tasapisteissä ykkössijalla: Jari Rämö, Mikko Koskinen, Mika Vanhala & Jussi Madetoja. Voittajan ratkaisuun tarvittiin kolme ratkopeliä, joista kaikista voittajana ja siten turnauksen isoimman pokaalin kuittaajana selvisi Jussi Madetoja.

Kiitos kaikille upeasta päivästä taas kerran! Seuraava lentopalloturnaus pelataan lauantaina 18.4. Sammon keskuslukiolla. Silloin pelataan taas joukkueilla: ilmoittaudut yksilönä etkä tarvitse siis ennakolta joukkuetta. Me pyrimme tekemään mahdollisimman tasaiset joukkuejaot, ja koko päivä tahkotaan sitten omassa sarjassa samalla kuuden pelaajan porukalla. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan täältä.

Tämän jutun lopussa vielä muutama lisävideo turnauksesta!

Tulokset & kisojen pistetilanteet

Kilpasarja käynnissä, palloa passataan juuri turnauksen voittajan Jussi M:n suuntaan.

Seuraavassa julkaisemme turnauksen sijoitukset sekä Vuoden Iskuri – ja Vuoden Peippaaja -kisojen tilanteet kärjen osalta. Tuttuun tapaan, jos olet sijoittunut alemmaksi ja haluat tietää tarkan sijoituksesi tai pistemääräsi, sitä voit tiedustella sähköpostilla ilkka.virjo@hontsy.fi

Kokonaiskisoihin kootaan siis kaikkien tämänvuotisten taulukkoturnausten (todennäköisesti vielä yksi keväällä, yksi kesällä & kaksi syksyllä = yhteensä viisi) tulokset Grand Slam -tyyliin. Iskuri-kisa käydään kilpasarjassa pelaavien kesken ja Peippaaja-kisa alemmasta sarjasta starttaavien kesken.

Molemmissa kisoissa ykkönen saa 100 p, kakkonen 90, kolmonen 85, nelonen 80 ja siitä eteenpäin seuraava aina yhden pisteen vähemmän kuin edellinen. Kilpasarjassa saa lisäksi alkulohkon voitosta 10 ja kakkossijasta 5 pistettä. (Esimerkiksi turnausvoittaja Jussi Madetoja voitti myös kilpa-alkulohkonsa ja siksi hän sai yhteensä 110 pistettä. Kilpafinaalissa lisäpisteitä kuittasi tosi moni muukin, sillä jaettuja kakkossijoja oli alkulohkoissa paljon.)

Muiden kuin kilpafinaalin voitosta tulee 10 ja kakkossijasta 5 lisäpistettä. Molempien sarjojen parhaiten sijoittunut nainen kuittaa 10 lisäpistettä. (Semi-sarjan voittaja Anssi T ja paras nainen Annemari I kiilasivat lisäpisteiden ansiosta myös mukaan kärkikahinoihin).

Turnauksen 7.3. kärki

1Jussi Madetoja
2Jussi Leinonen
2Mikko Koskinen
2Jari Rämö
5Asko Ahola
6Ilpo Virkki
6Mika Vanhala
8Janne Pellikainen
9Marko Haavisto
10Niko Nissilä

Vuoden Iskuri -kisan tilanne kärjen osalta

sijanimipisteet
1Jussi Madetoja110
2Jussi Leinonen95
2Mikko Koskinen95
3Jari Rämö90
4Janne Pellikainen86
5Mika Vanhala83
6Anssi Tikkanen81
7Marko Haavisto80
8Asko Ahola79
8Niko Nissilä79
10Ilpo Virkki78
10Mikko Lehto78
12Antti Kivimäki77
13Annemari Ilonen76

Vuoden Peippaaja -kisan tilanne

Peippaaja-puolella kärki koostuu pelaajista, jotka nousivat alkulohkoista semi-finaaliin. Juhani Luhti nappasi lisäksi semi-sarjan kakkostilasta viisi lisäpistettä. Riina Lempiälä nousi kärjen tuntumaan parhaana naisena ja Antti Frimankin peräti viidenneksi rentosarjan voiton turvin.

sijanimipisteet
1Juhani Luhti105
2Tapio Janhonen90
3Riina Lempiälä89
4Sami Rantala85
5Antti Friman82
6Pertti Lehtiö80
7Freddy Arias78
8Eija Kyllönen77
9Katja Honkonen76
9Mikko Heinonen76
11Satu Kellokumpu75
11Jussi Kareinen75
11Minna Veikkola75