Höntsyn Cooperista massatapahtuma!

Perjantain Sedät rantakuntoon-sarjan kaikille avoin Cooper keräsi erittäin mukavasti osallistujia. Ilmassa oli massaurheilutapahtuman henkeä, kun radalla puuskutti peräti 24 juoksijaa ja kannustusjoukkojakin oli matkan varrella mukavasti. Projektin sedät paransivat molemmat tulostaan, ja kaikkien muidenkin suoritus oli huikea, sillä jokaisen loppuajaksi kellotettiin tasan 12:00.

Veljekset ennen Cooperia, vielä hymyilyttää.
Veljekset ennen Cooperia, vielä hymyilyttää.

Ennen juoksua järjestäjillä oli vähän lohduton fiilis, kun taivas aukeni ja vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Osallistujat kuitenkin näyttivät, etteivät ole sokerista tehtyjä ja todella hieno liikuntatapahtuma saatiin aikaan. Marraskuussa juoksimme Villen kanssa kahdestaan, ja voin todeta että oli aivan eri tunnelma juosta kun kanssatuskailijoita riitti. Välillä pääsi jonkun ohi, välillä taas ohi mentiin – ja välillä ohi mentiin aika kovaa. 12-minuuttisen hyytävin kauhunhetki oli, kun takaa kuului huohotusta ja askelia ja katsoin, että joku sinihihainen on ohittamassa. Ohikiitävän hetken luulin että se on Petri, mutta ei sentään! Olinhan jo mennyt lupaamaan 100 juoksulenkkiä jos häviäisin tuloksessa Petrille…

Tapahtuman panoksia oli etukäteen nostettu arvauskilpailulla, jossa piti arvioida metrilleen oikein kaikkien kolmen Virjon veljeksen eli rantakuntosetien Ilkan ja Villen sekä heidän isoveljensä Petrin yhteistulos. Etukäteen oli hauska katsella veikkauksia, joihin mahtui mm. useampi yli 9000 metrin arvaus. Arvaajia oli kyllä tahallaan johdettu harhaan, kun ainoa Petristä etukäteen julkaistu kuva oli tämä kuva, jossa mies on kieltämättä kohtalaisen timmissä iskussa.

Ajanottajana toiminut Vierulan Ville tiivistikin varmasti monen tunnot toteamuksellaan katsoin kun porukka lähti menemään ja totesin että nyt on meikäläistä kyllä vedätetty, arvaus on ihan yläkanttiin. Onkin todettava, että tuo Petriä esittävä kuva on otettu kesällä 1987 rantalomalla Neuvostoliitossa…

Setien itsensä näkökulmasta testi meni kutakuinkin odotetusti: Ville paransi tulostaan todella roimasti harjoiteltuaan koko talven määrätietoisesti (mm. lähes 100 juoksulenkkiä). Viime syksyn 2500 metriin tuli parannusta 321 metriä. Ilkka taas paransi ilman yhtään juoksulenkkiä eli pelkän höntsäämisen voimalla tulostaan 130 metriä (tai väittäisin että 150, sillä viimesyksyinen lukema oli kyllä vähän pyöristetty) 2430 metriin.

Petri hölkötteli perässä ikänestorille kunnioitettavat 2115 metriä – ei yhtään huono lukema sekään, ja parempi kuin mitä veljekset häneltä odottivat. Ajanottaja saa tässäkin kohtaa tiivistää nuorempien veljesten tunnot: Mää kattelin sitä touhua että koska sieltä tulee se totaalinen romahdus, mutta ei sitä tullu!

Koko juoksuporukka yhteiskuvassa hurjan suorituksen jälkeen.
Koko juoksuporukka yhteiskuvassa hurjan suorituksen jälkeen.

Näin veljesten yhteistulokseksi muodostui 2821 + 2430 + 2115 = 7366 metriä. Arvauskisan palkinnon kuittasi Jari Mäkelä, jonka arvaus oli vain 89 metriä pielessä – ja joka sivumennen sanoen pesi kaikki Virjon veljekset Ratinan tartanilla mennen tullen. Palkinnoksi mies kuittasi vapaavalintaiset West Coast -kengät Shoeparkista, kuukauden ilmaiset Höntsyt, Höntsyn T-paidan sekä vapaavalintaisen (“kunhan ei 50-vuotiasta viskiä”) juoman Ruby & Fellasista.

Juoksun jälkeen kaikki kuittasivat suorituksestaan kunniakirjan sekä Shoeparkin lahjoittaman West Coast -“eturepun” jossa oli mm. West Coast -lippis, parturi-kampaamo Glamourin lahjoittama tuotenäyte, Höntsyn tarjoama urheilujuoma sekä apila, jolla sai Ruby & Fellasista tervetulodrinkin sekä etuhintoja Iltahöntsyjen aikana (ja jatkossa).

Jälkipelit alkoivat iloisesti jo pukukopissa ja niitä jatkettiin yömyöhään Ruby & Fellasissa Iltahöntsyjen merkeissä – niistä raportti parin päivän päästä. Kaikkien järjestäjien puolesta ISO KIITOS osallistujille, oli upeaa päästä radalle rääkkäämään itseään teidän kanssanne! Lopuksi vielä muutama kuva:

lhtviivalla
Lähtöviivalla.

 

pam
Sitten mentiin!

 

nytalkaapainaa.Taustallaarvauskisanvoittajatulossaainakinkierroksellaohi.
Nyt alkaa painaa. Taustalla arvauskisan voittaja tulossa ties monettako kertaa ohi.
Kunnia-asia oli ettei Ville pääse kierroksella ohi. Eikä päässyt, näin paljon jäi vielä varaakin.
Kunnia-asia oli ettei Ville pääse kierroksella ohi. Eikä päässyt, näin paljon jäi vielä varaakin.