Lentisturnauksen tulokset – Teemusta Vuoden Iskuri

Vuoden viimeinen kaikille avoin Höntsyn lentisturnaus pelattiin viime lauantaina Sammon keskuslukiolla. Tiukkaa vääntöä oli, eikä 28 pelattua erää riittänyt saamaan voittajaa selville. Samalla ratkesi vuoden kaikkien lentisturnausten kokonaiskilpailu, Vuoden Iskuri.

Vuoden Iskuri Teemu Rämö pommittaa torjunnan yli.
Vuoden Iskuri Teemu Rämö pommittaa torjunnan yli.

Aiemmin tänä vuonna on pelattu kaksi sisälentisturnausta, yksi YöBiitsi-turnaus talvella sisällä, sekä yksi ulkolentisturnaus Pyynikin rannalla. Nyt oli siis kyseessä peräti viides lentopalloturnaus tälle vuodelle, mikä on Höntsyn historian ennätys. Varsinkin parketille on tulijoita riittänyt niin mukavasti, että tiedä vaikka tehtäisiin ensi vuonna uusi ennätys. Mutta toisaalta, mikäpä on lauantaipäivää lentopallomaila kädessä viettäessä!

Tällä kertaa kokeiltiin ensimmäistä kertaa taulukoita, joissa pelaajia per lohko on yli 12 (nyt tasan 14 /lohko) ja kukin huilaa vuorollaan kokonaisen erän. Rohkenen sanoa, että systeemi toimi mainiosti. Pelirytmi oli sellainen, että omaa huilivuoroa suorastaan odotti, ja tuskinpa kenellekään jäi tunnetta, ettei olisi päässyt riittävästi pelaamaan.

Koska 14 ei ole kolmella jaollinen luku, jäi järjestäjälle hieman tuomarointivaraa jaettaessa porukkaa kolmen tasoisiin finaaleihin. Tämä saatiin juuri sopivasti käytettyä niin, ettei alkusarjoissa vielä ratko-otteluita tarvittu. Vuoden Iskuri -palkinnon saaja ratkesi lähes varmasti jo tässä vaiheessa, kun piikkipaikalta turnaukseen lähtenyt Teemu Rämö selvitti tiensä kilpasarjaan. Laskimme, että siellä Mikko Lehto olisi vielä teoriassa voinut hänet ohittaa, mutta vain jos hän olisi voittanut koko turnauksen ja Teemu jäänyt kilpasarjan viimeiseksi – eikä näin sitten käynyt.

Kaikki finaalit olivat jännitysnäytelmiä, mutta toiset jännittävämpiä kuin toiset. Vähimmällä jännityksellä pääsi harrastesarjan voittaja Matti Hautere, joka oli varmistanut voittonsa jo ennen sarjan viimeistä ottelua. Harrastesarjaa tahkosi myös Paras Höntsyhenki -pelaajaksi valittu Väinö Niemi.

Jukka nostaa palloa alkusarjassa.
Jukka nostaa palloa alkusarjassa.

Rentosarjassa kaikki jäi viimeisen pelin varaan. Sitä ennen Mika Nyyssönen A ja Annemari Takala olivat molemmat 21 pisteessä. Nyyssönen joutui kuitenkin puremaan kynsiään sivussa ja jännittämään pääsyä mahdollisiin ratkoihin huilivuorossa. Viimeinen ottelu meni todella tiukille, ja lopulta myös sen voittavalla puolella ollut Olli Ketola nousi 21 pisteeseen. Harmi vain herroille, että viimeinen peli ratkesi kahden pisteen erolla, ja näin pisteet jaettiin 2-1. Tuon yhden pisteen turvin Annemari rynni rentosarjan voittoon.

Juuso iskee torjunnan kautta kenttään.
Juuso iskee torjunnan kautta kenttään.

Kilpasarjassa homma meni vielä tiukemmaksi. Janne Pellikainen johti ennen viimeistä ottelua, jossa Mitja Ohtola kuitenkin nousi hänen kanssaan tasoihin. Tässä vaiheessa oli siis kilpailtu jo 28 erän (alkusarjassa 14 erää 11 pisteeseen, kilpasarjassa 14 erää 15 pisteeseen) verran, eikä näiden kahden välille ollut eroa saatu. Ei auttanut kuin pelata lisää.

Seurasi jännittävä ratko-ottelu, jonka viimeisen pallon Janne kävi korkeimman omakätisesti iskemässä verkkoon. Näin turnausmestaruus Mitjalle, raadin valitessa Jannen kuitenkin MVP:ksi. Parhaiten menestynyt nainen oli Höntsyttärien oma tyttö Minna Salmi.

Kilpasarjan tasaisuudesta kertoo se, että voittajien takana suurin osa koko lohkosta (8 pelaajaa) keräsi 14-16 pistettä. Jos lohkon kaikkia sijoituksia olisi lähdetty yksiselitteisesti ratkomaan, oltaisiin Sammon lukiolla varmaan vieläkin. Peli oli myös varsin hyvätasoista ja viihdyttävää, tässä näytteeksi yksi pallo:

[youtube width=”600″ height=”365″ video_id=”mnGg3fM3lh4″]

Vuoden Iskuri -kisassa ennakkosuosikki Teemu Rämö piti kaikki kokonaiskisan kovimmat kilpakumppanit takanaan, sijoittuen nytkin jaetulle neljännelle sijalle. Näin titteli meni hänelle lopulta melko. Anna Lehto oli ainoa toinen yli 200 pistettä kerännyt pelaaja, ja tasan kymmenen pelaajaa pääsi kunnioitettavaan 150 pisteeseen.

Kiitoksia jälleen kerran mukavasta turnauksesta ja koko tästä lentopallovuodesta kaikille! Höntsylentistähän on tarjolla oikein mukavasti myös joulun tienoilla (ks. joulun ajan ohjelma), turnausten merkeissä palaamme asiaan ensi vuoden puolella.

Totuttuun tapaan turnauksen ja kokonaiskisan tulokset julkaistaan kärjen osalta. Jos et sijoittunut aivan kärkeen, mutta olet kiinnostunut tietämään tarkan sijoituksesi, niin kysy sitä sähköpostilla ilkka.virjo@hontsy.fi.

Lentisturnaus 10.12.

1.Mitja Ohtola
2.Janne Pellikainen
3.Juuso Fagerlund
4.Ilpo Kortelahti
4.Tero Keinänen
4.Matti Rönkä
4.Teemu Rämö
8.Raino Pikkarainen
8.Mikko Lehto
8.Jarno Saviahde

Vuoden Iskuri -kisa

1.Teemu Rämö240
2.Anna Lehto207
3.Mikko Lehto195
4.Minna Salmi182
5.Raino Pikkarainen177
6.Ilpo Kortelahti163
7.Jussi Luhti159
7.Mika Nyyssönen B159
9.Mitja Ohtola151
10.Janne Pellikainen150