Minnasta Vuoden Iskuri

Lauantaina pelattiin vuoden viimeinen iso Höntsyn lentopalloturnaus. Todella hikisten ja jännittävien vaiheiden jälkeen turnauksen voittajaksi selviytyi Pellikaisen Janne. Kaikista vuoden lentopalloturnauksista koostuvan Vuoden Iskuri -kokonaiskilpailun voitti Minna Salmi – niin ylivoimaisesti, että hänen nimensä voitiin kaiverruttaa pokaaliin jo ennen viimeistä osakilpailua.

Niko nostaa palloa alkulohkossa.

Mukaan saatiin tällä kertaa neljä täyttä lohkoa eli 48 peluria. Pelit pelattiin kahdessa harraste- ja kahdessa kilpa-alkulohkossa, joista sitten jatkettiin neljään eritasoiseen finaalilohkoon. Kaikille tuli vähintään 22 erää jotka pelattiin vähintään 13 pisteeseen, joten ei ihme, jos loppupuolella alkoi tulla hiki – urakkahan vastaa n. 11,5 täyttä lentiserää.

Niin paljon ei voine pelatakaan, etteikö ratkaisu silti jäisi aivan viime metreille. Tälläkin kertaa kilpasarjan voitto oli katkolla vasta lohkon viimeisessä erässä, jossa Riku Savosella oli mahdollisuus napata mestaruus itselleen.  Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lopulta jouduttiin ratkomaan voitto tasapisteissä olleiden Janne Pellikaisen ja Jussi Leinosen kesken. Ratkoerässä väsymyskin jo vähän näkyi otteissa, mutta Jannen puoli oli terävämpi ja näin mestaruuspokaali lähti hänen mukaansa. Turnauksen parhaiten sijoittunut nainen oli Jenni Viinanen, ja Paras Höntsyhenki -pelaaja eli Ari Nevalainen löytyi hänkin tällä kertaa kilpasarjasta.

Myös Semi-sarjassa kärkikolmikko mahtui yhden pisteen sisään, mutta ratkoja ei tällä kertaa tarvittu vaan voiton vei suoraan 20 pisteellä Mitja Ohtola. Harrastesarjassa kärkikaksikko keräsi samaisen 20 pistettä 11 erässä, ja näin jouduttiin ratkoerään, jossa Topias Rentolan puoli vei voiton ja näin voittopysti Topiakselle. Rentosarjassa ratkoja ei tarvittu, sillä kolme pelaajaa jäi jaetulle kakkossijalle yhden pisteen marginaalilla voiton vieneeseen Katja Honkoseen.

Kyseessä oli nyt kolmas kerta, kun Höntsyn lentisturnaus on pelattu alusta asti kilpa- ja harrastetasoilla. Täysin erilliset turnaukset eivät ole kyseessä, vaan alkulohkojen jälkeen tasojen välillä tapahtuu pientä liikettä. Oma kokemus ja kaikki aiheesta saatu palaute viittaavat siihen, että kahden tason turnaus on nyky-Höntsyyn erittäin toimiva ratkaisu, joka palvelee molempien tasojen pelaajia. Sekä kilpa- että harrastetasolla saadaan yksinkertaisesti parempaa peliä heti alusta lähtien, kun jokainen pääsee saman tien pelaamaan suurin piirtein omalla tasollaan. Näyttääkin siltä, että ”seka-alkulohkoihin” ei ole enää paluuta. Vaikka johonkin turnaukseen satuttaisiin saamaan vähän pienempi osallistujamäärä, rakennetaan silti jollakin konstilla eritasoisia alkulohkoja.

Minna nappasi massiivisen pokaalin lisäksi myös söpön pallon.

Vuoden Iskuriksi Minna Salmi

Vuoden Iskuri -kokonaiskilpailu koostui tänä vuonna kuudesta osakilpailusta (kesän ulkolentis ja viisi sisäturnausta). Voittajasta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä, sillä hänen nimensä voitiin kaivertaa voittopokaaliin jo ennen viimeistä osakilpailua. Minna Salmi dominoi pelejä suorittaen tasaisesti kaikissa kuudessa turnauksessa – itse asiassa heikoimmat pisteet hän keräsi viimeisestä turneesta voiton jo selvittyä.

Vuoden Iskuri oikealla torjumassa.

Pistelaskuhan menee niin, että turnauksen voittaja saa 70, sen jälkeen 2-3-4 saavat 60-55-50 pistettä ja tämän jälkeen kukin aina yhden pisteen vähemmän kuin edellinen. Lisäpisteitä voi saada (10 p) alempien finaalien voitosta ja/tai olemalla turnauksen paras nainen. (Kahden tason turnauksissa harrastetason pistelasku tosin alkaa ylempää, mutta kisan terävimmän kärjen osalta tällä ei ole vaikutusta.)

Maksimiin nähden on jäätävä suoritus, että Minna keräsi keskimäärin 55 pistettä jokaisesta turnauksesta. Eroa kakkoseksi tulleeseen Vili Keinäseen tuli peräti 65 pistettä, vaikka Vilikin osallistui kaikkiin osakilpailuihin. Minna sai kyllä useammassa osakilpailussa paras nainen -pokaalin ja sen mukana tulevat lisäpisteet, mutta kokonaiskisan voitto olisi ollut hyvällä marginaalilla hänen ilman lisäpisteitäkin. Kokonaiskisan lopputuloksista voi todeta, että Minna vei voiton aika miehisestä porukasta, sillä kaikki muut kärkikymmenikössä ovat miehiä. Seuraavaksi paras nainen, Minna Veikkola löytyy kuitenkin varsin korkealta eli sijalta 12 (pisteitä 164). Naisten pronssia vei Noora Eliander, joka keräsi 143 pistettä vain neljässä osakilpailussa.

Minnan pahin uhkaaja kokonaiskilpailussa oli pitkään viime vuoden voittaja Teemu Rämö. Teemunkin peli oli tänä vuonna erinomaista, sillä hän tuli kisassa kolmanneksi, vaikka jätti kaksi osakilpailua väliin. Eroa Minnaan tuli kuitenkin niin paljon, ettei sitä olisi voinut kuroa umpeen muuten kuin osallistumalla kaikkiin kuuteen kisaan – ja tietysti vielä menestymällä niistä jokaisessa.

Kokonaiskisan tulostaulukossa on 109 nimeä, eli niin moni osallistui tänä vuonna vähintään yhteen Höntsyn turnaukseen. Kiitos kaikille, matka on ollut kaikin puolin huikea! Ensi vuonna jatketaan seuraavaan Vuoden Iskuri -kisaan. Sitä ennen otetaan kuitenkin hieman happea: tammikuussa järjestettävä seuraava turnaus pelataan erilaisella formaatilla. Siihen ilmoittaudutaan yksilönä ja kerrotaan pelipaikkatoiveet sekä – jos pelaaja ei ole Höntsystä tuttu – tarinoidaan hieman omasta lentistaustasta ja -taidoista. Näiden tietojen pohjalta Ilkka laatii niin tasaiset joukkueet kuin mahdollista, ja koko turnaus pelataan samoilla joukkueilla. Turnauksessa on tietysti erikseen kilpa- ja harrastetasot, joihin pyritään saamaan vähintään kolme joukkuetta kumpaankin. Todennäköisesti tätä turnausformaattia kokeillaan 13.1. tai 20.1. – kunhan salivaraus on saatu vahvistettua, laitetaan ilmoittautuminen tulille.

Oikein suuret kiitokset kaikille lauantain turnaukseen & vuoden aikana muihin turnauksiin osallistuneille, sekä tietysti koko sirkuksen mahdollistaville Höntsyn vetäjille!

Tuttuun tapaan julkistamme tässä tulokset kärjen osalta. Jos sijoituit alemmaksi ja haluat tietää tarkan sijoituksesi, niin kysy sitä sähköpostilla.

Lentisturnauksen 25.11.2017 kärki:

1.Janne Pellikainen
2.Jussi Leinonen
3.Ilkka Virjo
4.Ari Nevalainen
4.Riku Savonen
6.Juhani Luhti
7.Jarkko Leivo
7.Toni Luhti
9.Jenni Viinanen
10.Mika Vanhala
11.Minna Salmi
11.Vili Keinänen

Vuoden Iskuri -kisan lopputulokset:

1.Minna Salmi331
2.Vili Keinänen266
3.Teemu Rämö260
4.Jarkko Leivo238
5.Mikko Lehto233
5.Ilkka Virjo233
7.Juhani Luhti230
8.Jussi Leinonen206
9.Mika Vanhala201
10.Mitja Ohtola179