Höntsyn palloiluvuorot avoimia myös homoille

Yritykseni Oy Höntsy Ab järjestää Tampereella kaikille avoimia palloiluvuoroja. Olen lähtenyt siitä, että sana ”kaikki” ymmärretään. Viime aikoina olen miettinyt, että näin ei välttämättä ole. Taustalla on tietysti huippu-uimari Ari-Pekka Liukkosen ”kaapista ulos” astuminen ja sen jälkimainingeissa nähdyt erilaiset puheenvuorot (esim. ”urheileva homokin on ihminen”). Aivan erityisesti typeriä sekä todellisuuspakoisia ja idioottimaisia juttuja näyttää olevan liikkeellä […]

Jokainen ihminen on laulun arvoinen – vai onko?

Joitakin aikoja sitten kirjoittelin ensimmäisen osan ”kulttuurikäninää isyysvapaalla” -blogisarjasta, ja nyt seuraa toinen. Sain joululahjaksi Muriel Barberyn kirjan Siilin Eleganssi, ja olisin mieluummin lukenut vaikka Vladivostokin puhelinluetteloa. Kyseinen kirja on kritiikeissä ylistetty ihastuttavaksi ihmisyyden ylistykseksi – kirjaksi, josta ”ei mitenkään voi olla pitämättä”. Juu ei. Ilman isompia juonipaljastuksia kerrottakoon, että päähenkilönä on pariisilainen ovenvartijanainen, eräänlainen […]

Tyhjän hihnan taluttamisesta

Kaksiosainen kirjoitussarja ”kulttuurikäninää isyysvapaalla” alkaa jutuista, joissa simuloidaan vanhemmuutta – tai koiran omistamista, tai milloin mitäkin. Erinomainen esimerkki tällaisesta jutusta on juuri Hesarissa ilmestynyt kolumni ”Testaa, kestääkö parisuhteesi lapsen syntymisen”. Jutun alussa todetaan, että koiraa hankkiessa kuulee usein neuvon taluttaa tyhjää hihnaa kolme kuukautta perässään joka kelissä, ja jos vielä sitten tuntuu siltä että haluaa […]

Sähläämään elokuvaan!

Nyt on tilaisuus päästä ilmaiseksi sählyhöntsyyn ja samalla ikuistaa olemuksensa valkokankaalle. TAMKilla tehdään lyhytelokuvaa Pauli, ja siihen kuvattavaan sählykohtaukseen tarvitaan pelaajia. Lähde mukaan torstaina 6.2. klo 11-13! Kyseessä on siis noin 20 minuutin mittainen lopputyöelokuva, joka saatetaan nähdä vielä ties missä. Elokuvassa on kohtaus sählyvuorolta, johon tarvitaan pelaajia – mielellään eri ikäisiä pelaajia. Alle parikymppisiä, […]

Semmoinen osakeanti, mitäs ny?

Syksyn ajan käynnissä ollut Höntsyn osakeanti on päättynyt. Niinhän siinä kävi, että tavoiteltua minimisummaa ei saatu kokoon. Kuis ny näin ja mitäs nyt sitten? Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka osakeantiin panostitte. Kiitos! Te teitte ylipäätään mahdolliseksi, että anti olisi voinut onnistua. Palloilutermein olitte kuin maalivahti, joka antaa joukkueelle mahdollisuuden voittoon – joukkue ei […]

Syäkää ny kun kerran on

Lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi otetaan blogiaihe taas vaihteeksi palloilumaailman ulkopuolelta. Viime talvena vietettiin suvussamme vaarivainaani Arvo Viljasen syntymän 100-vuotispäivää. Muistelimme vaaria ja Anni-mummoa ja siinä sivussa ihmettelimme yhteiskunnan kehitystä. Oman suvun kautta historian käänteet tulevat näkyviksi. Arvo Armas Viljanen syntyi sydäntalvella 1913 köyhään kehitysmaahan Kokemäenjoen suistoon. Samana vuonna syntyneistä suomalaisista lapsista useampi kuin joka kymmenes kuoli […]

Grand Slamin jatkosta – mitä opimme tänä vuonna?

Grand Slam -kiertue käsitti tänä vuonna seitsemän turnausta. Mitä opimme Grand Slamin toisena vuonna? Haluaisin ihan ensimmäisenä muistuttaa, että Höntsy on yrityksenä aika jännässä paikassa, eikä ole ensinkään varmaa, että ensi vuonna enää Grand Slamia pelataan. Siihen, että voimme jatkossakin tarjota palloilua laajalla kirjolla, voit kaikkein parhaiten vaikuttaa osallistumalla meneillään olevaan osakeantiimme. That said, voidaan […]

Palloilu on tutkitusti parasta liikuntaa

Tohtori Tomi Vänttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta on väitellyt aiheenaan jalkapallojuniorit. Näkyvimmin uutisoinnissa on ollut esillä Hesarin esiin nostama väite, että jalkapallo on parasta mahdollista liikuntaa. Höntsy haastatteli Vänttistä ja selvitti, missä määrin tulos pätee muuhunkin palloiluun ja erityisesti höntsäämiseen Tässä jutussa hieman tiivistetty versio haastattelusta, tulossa esille myös laajempi versio. Palloilun erinomaisuutta on tutkittu […]

Yösäbän ja Grand Slamin tulokset – Jari Martikaisesta Vuoden Höntsäri

Yösäbä pelattiin viime lauantaina, ja samalla saatiin päätökseen Höntsy Grand Slam 2013 -turnauskiertue. Yösäbän voitti Pekka Salo, paras maalivahti oli Markku Multaharju ja vuoden höntsärin tittelin valloitti huikean taiston päätteeksi Jari Martikainen. Hiukan raporttia ja täydelliset tulokset tässä jutussa. Jari Martikaisesta Vuoden Höntsäri 2013 Grand Slamin kärjessä pisteen erolla olleet Raino Pikkarainen ja Jari Martikainen […]

Yösäbä lähestyy – katso Grand Slam -video tähän asti

Höntsyn salibandykauden ja Grand Slam 2013 -taulukkoturnauskiertueen huipentuma, Yösäbä 2013 lähestyy. Katso video GS-taipaleesta tähän asti! Yösäbähän on oma erillinen turnauksensa, jossa voittajat (niin pelaaja kuin kenttäpelaajakin) palkitaan. Pelataan lyhyitä pelejä vaihtuvin jaoin, joten et tarvitse joukkuetta voidaksesi osallistua. Viime vuonna kilvoittelemassa oli nelisenkymmentä peluria ja vähintään yhtä hyvää sakkia toivomme mukaan tänäkin vuonna. Samalla […]