Ulkolentiksen uusi päivä 19.8. ja muita syysjuttuja

Höntsyn ulkolentisturnaus siirtyy kahdella viikolla, uusi pelipäivä on 19.8. Elokuun lopun ohjelma voidaan naulata kiinni ihan pian, myös syysohjelma alkaa pikku hiljaa hahmottua. Jalkapalloturnaukseen päästään todennäköisesti lauantaina 2.9. 

Tasan ei käy onnen lahjat: ulkomaan lomalla sai ihastella kenttiä ja kelejä, pelaajat puuttuivat.

Kuten kaikki varmaan ovat huomanneet, on kesä ollut kelien puolesta aika heikko. Höntsylajeista tämä on erityisesti kiusannut ulkolentistä, jonka pelaamista sade ja tuuli aika paljon haittaavat. Alun perin oli suunniteltu, että ulkolentisturnaus pelataan Kaukajärvellä tämän viikon lauantaina. Surkeasta kesästä johtuen porukkaa on uskaltanut ilmoittautua ennakkoon varsin vähän. Varovaisuus on ollut sikäli perusteltua, että sadetta ja ukkosta luvataan tällä hetkellä lauantaille. Koska kesää on toivottavasti vielä jäljellä, tuntuisi hölmöltä väkisin mennä pienellä porukalla sateeseen pelaamaan. Niinpä turnaus on siirretty pelattavaksi lauantaina 19.8. Katso lisätiedot ja ilmoittaudu täällä

Tämänhetkinen peliohjelmamme on voimassa 13.8. asti. Koulujen salien normaalit syysvuorot alkavat 28.8. joten ajalle 14.-27.8. on tulossa totuttuun tapaan parin viikon mittainen ”väliohjelma”. Se on paria pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta valmis ja päästään toivottavasti julkistamaan parin päivän sisään. Ennakkotietona: tuona aikana futis- ja pesisvuorot jatkuvat ennallaan. Ulkolentisvuoroista Kaukajärven vuorot jatkuvat ennallaan. Pyynikin vuorot jätetään ohjelmasta pois ja tilalle tulee sisäpeliä Linnainmaalla. Lentistä pelataan noiden parin viikon ajan siis ulkona Kaukajärvellä ma, to ja su, ja sisällä ti, ke ja pe. Säbää pelataan Raholassa 4 tai 5 vuoroa viikossa, sählyä näillä näkymin maanantaisin Vuoreksessa (klo 17), ti, to ja su Linnainmaalla.

Varsinainen syysohjelma alkaa sitten 28.8. ja vaikuttaa siltä, että pystymme tarjoamaan erittäin hyvän vuorokattauksen. Hieman ennakkotietoja, suurin osa suosituista talvikauden vuoroista jatkuu tutuilla paikoillaan: Raholan säbävuorojen lisäksi mm. Pohjois-Hervannan sählyt to ja su, Linnainmaan sunnuntaisähly ja Ristinarkun tuttu tiistaisähly. Myös keskiviikkoisin Hervannassa sählätään, ja näillä näkymin paluun ohjelmaan tekee takavuosien suursuosikki Amurin koulun maanantai-illan sähly.

Futsalia Sammossa kahdesti viikossa!

Tuolloin palaavat kesätauolta myös Höntsyjooga, perhesähly ja koripallo. Joogan kuviot muuttuvat pikkuisen, lisätietoa täällä, syyskauden ilmoittautuminen avataan ensi viikolla. Perhesähly jatkaa todennäköisesti entisellä paikallaan Kaarilassa maanantaisin. Koripallon paikka ja aika vielä avoinna, selvinnee viikon sisään sekin.

Lentopallon osalta viime talveen verrattuna ainakin sellainen muutos tulee, että tiistain Nokian vuoro jää pois. Joitakin muitakin pieniä muutoksia luultavasti tulee, mutta suurin osa vuoroista jatkaa entisillä paikoillaan.

Jalkapallo jatkuu ulkona noin syyskuun loppuun asti. Syys-lokakuun vaihteessa syksyn ylioppilaskirjoitukset saadaan pakettiin ja päästään aloittamaan futsalit tiistaisin ja torstaisin Sammon lukiolla klo 20, sunnuntaisin totutusti Pohjois-Hervannassa klo 17. Kesäfutiksesta tuttu erinomainen ti-to-su-rytmi jatkuu siis syksylläkin.

Jalkapalloturnauskin on kehitteillä, se on tarkoitus pelata lauantaina 2.9. hyvällä tekonurmella. Tämän turnauksen ilmoittautuminen päästään toivottavasti avaamaan ensi viikolla.

Syksyn aikana tulee todennäköisesti tarjolle myös lentopallokoulu jossakin vaiheessa. Lentopallojoukkueiden syyskauden ilmoittautumiset pyritään myös avaamaan mahdollisimman pian, viimeistään ensi viikolla, ja sopimaan treenivuorot siinä yhteydessä.

Syys- ja talvikauden vuoropalapeliin vaikuttaa tietenkin myös vetäjätilanne. Mitä paremmin saadaan mukaan harrastevetäjiä, sitä monipuolisempi viikko-ohjelma on mahdollinen. Mikäli sinusta tuntuu, että haluaisit olla mukana viemässä Höntsyä eteenpäin ja esim. perustamassa juuri sinulle tosi hyvin sopivaa pelivuoroa, niin katso ilmoitus ja pistä hakemus vetämään: Palvelukseen halutaan harrastevetäjiä.

Oikein hyvää ja toivottavasti kelien osalta parempaa loppukesää kaikille!