Lapsuuden sankarille 12.4.2011

Tänään on Juri Gagarinin avaruuslennon 50-vuotispäivä. Sen kunniaksi on julkaistu netissä hieno alkuperäiseen lennon radioviestintään pohjautuva elokuva First Orbit, jonka voi katsella YouTuben kautta myös teräväpiirtona. Itse ajattelin juhlistaa päivää kaivamalla teille esiin niinkin äskettäin kuin vuonna 1999 Aviisiin kirjoittamani arvostelun Gagarinin elämänkerrasta. Kas tässä: Starman: the Truth behind the Legend of Yuri Gagarin. Doran, […]

Ilta oopperassa

Tampereen Oopperan Taikahuilu on niin viihdyttävä, että sitä voi suositella kaikille. Oopperasta ylipäätään ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen Hollywoodin kännikomedia, mutta Taikahuilua katsoessa ei voinut olla ajattelematta elokuvaa The Hangover (”Kauhea kankkunen”). Olen nähnyt Taikahuilun kerran aikaisemmin – osittain lastenteatterioperetiksi sovellettuna hepreankielisenä versiona Jerusalemissa. Tampereen versio ei jää outoudessa paljoakaan jälkeen (ja vaikka nyt lauletaan […]

Laskiaista ja pullaa

Laskiaissunnuntain kunniaksi taas vähän Ruotsi-muisteloita. On yksi asia, jossa Ruotsi hakkaa Suomen 6-0, ja se on laskiaispulla. Hämmästyttävän rehellisesti päivällä ei naapurissa olekaan laskemisen kanssa yhtään mitään tekemistä, vaan nimenä on ”fettisdagen”. Eikä ihme. Höntsylläkin on laskiaissunnuntaina vapaapäivä, joten on entistä suurempi syy lähteä pulkka- tai johonkin muuhun mäkeen tervehtimään paluuta tekevää aurinkoa. Sitten on […]

Syytä olla kateellinen Turulle a.k.a. huonosti menee

Äskettäin kadehdin helsinkiläistä kiekko-ottelua, ja nyt täältä pesee lisää kateutta. Hiljakkoin Aamulehti uutisoi THL:n vertailusta, jossa Tampere sai järkyttävän surkeat pisteet terveyttä edistävän liikunnan järjestämisestä. Jatkuvasti salivuoroja kärkkyvänä henkilönä tähän ei voi kuin todeta, että sen kyllä huomaa. Nolointahan uutisessa oli se, miten roimalla marginaalilla tuli kuokkaan esimerkiksi, tai no, ei mitenkään esimerkiksi vaan nimenomaan […]

Kateutta herättävä ottelu

Jokerien ja IFK:n huikeaksi menestykseksi osoittautuneen ulkoilmaottelun täällä päässä herättämä päällimmäinen tunne on helppo tunnistaa ja tiivistää yhteen sanaan: kateus. Kaikki varmasti tietävät, että Jokerit ja IFK kohtasivat Talviklassikoksi nimetyssä ulkoilmaottelussa Helsingin Olympiastadionilla yli 36000 katsojan edessä. Näitä tapahtumia on vain pakko ihailla, vaikka taaskin peli jäi kokematta. Reilu vuosi sitten itseltäni jäi väliin Frölundan […]

Yrittäjä muuntautumisleikissä, osa 2

Höntsy-yrittäjä kävi jälleen muuntautumisleikissä, tällä kertaa tosin kaunistautumisen sijaan teemana oli vanhennus. Parin-kolmen tunnin session aikana Höntsy-Virjosta kuoriutui varastetun tavaran luukuttaja Rokka-Rantanen. Blogia seuranneet muistavat ehkä edellisen muuntautumisleikin, jossa vetäistiin yrittäjälle ensin asiallinen tv-meikki ja sen jälkeen vähän railakkaampi muotinäytösmeikki. Vaimo on siis juuri valmistunut meikkitaiteilija-maskeeraajaksi. Tämänkertainen muuntautumisleikki oli lopputyönä teemassa ”vanhennus + ruhje”. Taustaksi […]

Kiitokset tähänastisesta & Hyvää joulua!

Joulutauko on alkanut, ja sen myötä on myös Höntsyn ensimmäinen kausi ohi! Takana on paitsi melkoinen määrä pallon perässä juoksemista, myös täydellinen ammatinmuutos yksin puurtavasta kirjoituspöytätutkijasta ultrasosiaaliseksi höntsyisännäksi ja -yrittäjäksi. Kokemuksia on kertynyt etukäteissuunnitteluähkystä, starttirahan hankkimisesta, oman työpaikan luomisesta, yrityksen perustamisesta, yrittämisen ensihuumasta sekä tietenkin Höntsyjen pyörittämisestä. Tällaisia olivat kokemukset tuoreeltaan reilun viikon Höntsyjen jälkeen. […]

Höntsää varattomille jouluiloa!

Nyt voit ansaita hyvän joulumielen pelkästään höntsäämällä. Viimeisellä Höntsyviikolla ennen joulutaukoa lahjoitamme nimittäin jokaisesta pelaajasta – lipputyypistä ja iästä riippumatta ja vetäjät mukaan lukien – 40 senttiä Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen. Pidämme myös mukana keräyslipasta niin, että voit itse osallistua haluamallasi summalla. ”Höntsäten jouluiloa varattomille” -projekti on siis voimassa viimeisellä viikolla ennen joulutaukoa eli tiistaista 14.12. sunnuntaihin […]

Lakisääteinen siviilirohkeus

Sarjamme länsinaapurin ihmeellisyyksistä on tähän mennessä käsitellyt monarkiaa, osassa 2 muutamaa muuta asiaa, hienhajua saunassa ja ruotsalaisten lukutaidottomuutta. Tällä kertaa käsitellään ruotsalaisten halua olla auttamatta kuolevia ihmisiä / sallia kuolevien ihmisten auttamatta jättäminen. Sitä luulisi, että kulttuuriero Suomen ja Ruotsin välillä olisi pieni. Tämä ei pidä paikkaansa. Yksi todella iso ero liittyy käsityksiin siitä, mitkä […]

Eksotiikkaa

Kaikki absurdi on aina kiehtonut minua, ja siitä syystä maapallolla on yksi paikka ylitse muiden, johon haluaisin matkustaa. Puhun tietenkin Pohjois-Koreasta. Siellä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Tänä päivänä Pohjois-Korea-fiiliksiä voi kokea myös netissä – tämä koskee tietenkin vain meitä ulkomaalaisia, sillä IPhonet taitavat olla kyseisessä maassa aika vähissä. Älkää käsittäkö väärin. En ole […]