Hyvin meille käy!
Höntsyn tulevaisuus vaikuttaa nyt pitkästä aikaa valoisalta.
Lentisturnauksen tulokset, illalla kausipalkintoja saaneet sekä Grand Slamin ja Vuoden Iskurin tilanne.
Lauantaina 7.5. pelataan Höntsyn kevätkauden viimeinen lentisturnaus Vuoreksen koulukeskuksella. Et tarvitse joukkuetta voidaksesi osallistua. Ilmoittaudu saman tien mukaan ja varmista sekä turnauksen toteutuminen että oma pelipaikkasi!
Lauantaina 12.3. pelattiin YöBiitsi-turnaus. Jokainen sai taatusti paukuttaa palloa riittävästi, sillä pelejä pelattiin liki 300 eräpisteeseen asti. Lopussa meni jännäksi, ja voittaja selvisi pienimmällä mahdollisella erolla. Viime kerrasta oppien muutettiin sääntöjä niin, että alkulohkoissa ja rentosarjassa tuli syöttö suorittaa alakautta. Tämä sääntö osoittautui oivalliseksi, ja alkulohkoissakin nähtiin enemmän peliä ja pidempiä palloja. Tiukkaa oli jo […]
Kevään mittaan pelataan useita Höntsy-turnauksia. Samalla alkaa Grand Slam –kokonaiskilpailu eri lajien turnauksista. Eniten pisteitä kerännyt kruunataan Vuoden Höntsäriksi. Vastaava kisa käydään myös lentisturnauksissa Vuoden Iskijän tittelistä. Ensin kuitenkin sunnuntain höntsyohjelmaan tehtävästä pikku muutoksesta. Futsalin kävijämäärät ovat viime aikoina nousseet ilahduttavasti. Viime sunnuntaina kyseinen vuoro oli ensimmäistä kertaa täynnä. Vaihtelu on kuitenkin suurta. Ensi […]
Lentistä on taas pelattu 1700 pisteen verran. Voittajaksi selviytyi tällä kertaa Ilpo Kortelahti. Lisää on luvassa!
Lauantaina 28.11. pelattiin Höntsyn ensimmäinen YöBiitsi-turnaus. Hyvähenkiset pelit päättyivät aamuyöllä, koko turnauksen voittajaksi selvisi Teemu Rämö.
Höntsy-Volleyn joukkueisiin tarvitaan jonkin verran uusia pelaajia kevätkaudelle. Ilmoita kiinnostuksestasi nyt 13.12. mennessä!
Höntsy-Volleyn ensimmäinen kausi 2014-15 on nyt päättynyt, joskin kaikille Höntsyn lentopalloilijoille avoimet päättäjäisbileet ovat vielä edessä. Tässä raporttia kaudenpäätöskeskusteluista sekä linkki kyselyyn toiminnasta kaudella 2015-16. Kaikki kiinnostuneet, vastatkaa! Ja ilmoittautukaa päättäjäisiin…
Asiaa kevään ja kesän höntsyistä. Päälajien osalta kesä näyttää mainiolta, toukokuussa joudutaan tosin etenemään lyhyin ohjelmapätkin. Koriksesta ja perhehöntsystä toivomme, että vastatte kyselyyn. Haussa myös harrastevetäjiä kesäksi!